Vahvat julkiset palvelut tukevat kaikkia

Köyhyyden vähentämisessä ja ennaltaehkäisemisessä riittäväntasoinen perusturva on kuitenkin vasta ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Sen rinnalla palveluita tulee kehittää asiakaslähtöisemmiksi. Julkisten palvelujen tehtävä on ottaa ihmisestä koppia erilaisissa elämäntilanteissa. Esimerkiksi työtön tarvitsee te-palveluita ja sairastunut hoitoa. Ihmisistä huolehtiminen on yhteiskunnankin etu. Hoitojonossa vaivat kroonistuvat, kun taas oikea-aikainen apu loppujen lopuksi säästää ja on  myös inhimillistä. Suomi ei myöskään ole maa, joka koskaan tulee kilpailemaan palkan alennuksilla. Suomalaisen työn ja tuotteiden menestys taataan korkealla osaamisella, takaamalla laadukas koulutus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Köyhänä köyhyystutkijana