perjantai 13. syyskuuta 2019

Suuret muutokset mahdollistuvat pienissä teoissa

Nelisen vuotta sitten valokuvanäyttelyn avajaisissa olin vaikuttunut erään intialaisen miehen ottamista kuvista ja kysyin häneltä niistä lisää. Siitä tulikin pitkä keskustelu, jonka aikana puhuimme naisten asemasta niin Suomessa kuin Intiassakin. Esille tuli myös henkilökohtaisia asioita, kuten että meillä molemmilla on kaksi tytärtä, ja että minä olin suomalaisittain köyhä lasteni yksinhuoltaja, joka opiskeli yliopistossa. Tämä yhtälö hämmästytti miestä kovasti.

Vähän tapaamisemme jälkeen sain sähköpostia, josta ilmeni, että valokuvaaja halusi lahjoittaa minulle minkä vain hänen tauluistaan halusin. Nyt huoneessani on kaunis valokuva päänsä alaspäin painaneesta tytöstä. Hänen kasvojaan peittää ohut, punainen huntu, joka on kultalangalla kirjailtu.

Valokuvassa on lapsimorsian hetkeä ennen hääjuhlaansa. Muut päättävät hänen elämästään. Kuva on päivittäinen muistutus siitä, kuinka joistain vastoinkäymisistä huolimatta olen hyvin etuoikeutettu.

Toki maisteriopintojeni aikana näin tilastot siitä, miten Suomessakin todennäköisyydet päätyä lähtökohdistani yliopistoon ovat huomattavasti pienemmät kuin vaikkapa akateemiseen perheeseen syntyneellä. Silti olen voinut kouluttautua maisteriksi asti. Siitä huolimatta, että vielä opintojen loppuvaiheessa tuli sairastumisesta johtuen viivytyksiä ja opintoja varten varaamani säästöt hupenivat, saatoin kuitenkin jatkaa loppuun sinnikkyyteni, sosiaalietuuksien ja läheisteni turvin. Myös lapsillani on aika laajat mahdollisuudet tehdä elämässään mitä ikinä keksivätkin haluta.

Erityisten ura-ajatusten sijaan olen yksinkertaisesti halunnut tehdä kiinnostavia asioita, ja onnekseni olenkin voinut toteuttaa useita unelmiani. Maisteriksi valmistuminen oli yksi niistä, samoin tohtorikoulutettavaksi pääseminen. On monia vaihtoehtoja, missä kuvittelen vielä voivani työskennellä, mutta kaikkia niitä yhdistää se, että voisin tehdä jotain sen eteen, että maassamme kaikista huolehdittaisiin ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla. Voin kehittyä yhä paremmaksi tutkijaksi tai toisaalta voisin käyttää kertynyttä asiantuntemustani kehittämistyössä tai vaikuttamalla ihmisiin luovilla keinoilla. Vaikka olen jokseenkin ujo ihminen, olen huomannut pitäväni opettamisesta. Joka tapauksessa toivon, että tulevat työni liittyisivät jollain tavalla heikoimmassa asemassa olevien tilanteen kohentamiseen. Toisaalta huomaan jo tehneeni näitä asioita eri tavoilla.

Kaiken kaikkiaan toivon tuovani maailmaan lisää sellaisia merkittäviä kohtaamisia kuin minulla oli valokuvaaja Dar Yasinin kanssa; kohtaamisia, jotka vahvistavat ja rohkaisevat tekemään käytettävissään olevilla keinoilla oman osuutensa sen eteen, että maailmasta tulee siedettävämpi paikka. Simmeliläisittäin haluan uskoa, että suuretkin muutokset mahdollistuvat loppujen lopuksi suhteellisen pienissä ja tavanomaisissa hyvää edistävissä teoissa.

Intialaisen Dar Yasinin valokuva morsiamesta hääpäivänään Srinagarissa, Kashmirissa.
Ruusuisten unelmien kannatteleminakin olemme loppujen lopuksi inhimillisiä. Kiireen, väsymyksen ja huolien painamana ei jaksa huolehtia kuin omista asioistaan. Lisäksi toisinaan ulottuvilla on ihmisiä, jotka eivät halua sinulle hyvää, tai ehkä tarkemmin ottaen vain havittelevat omaa parastaan muusta välittämättä. Tällöin ei ole ollenkaan väärin huolehtia rajoistaan. Sama kaunis kuva kertoo minulle tästäkin puolesta ihmiselämässä.

Toivon teille mukavaa, tunnelmallista syksyä. Muistakaa huolehtia itsestänne ja mahdollisuuksien mukaan huomioida kanssaihmisiäkin 💗


torstai 12. syyskuuta 2019

Politiikkakuulumiset - Raaseporista Helsinkiin

Raaseporin Vasemmiston väistyvänä puheenjohtajana haluan kiittää toimintaa tukeneita ja samalla toivottaa tervetulleeksi syyskokoukseemme, joka pidetään tänään torstaina 12. syyskuuta klo 18 ravintola KW:ssä Karjaalla. Valitsemme uuden johtokunnan ja teemme toimintasuunnitelman ensi vuodelle pienen tarjoilun äärellä.

Aikani Raaseporin Vasemmistossa on ollut todella antoisaa. Olen oppinut paljon niin politiikasta, yhdistystoiminnasta kuin kampanjoinnistakin ja tutustunut moniin miellyttäviin ihmisiin. Vaikka yhteiset asiat, joihin olemme halunneet vaikuttaa, ovat toisinaan olleet haastavia, ryhmämme mukavan ja sallivan ilmapiirin ansiosta toiminta on pysynyt innostavana.
Kuvassa Raaseporin Vasemmiston aktiiveja: valtuutettu Harry Yltävä, minut eduskuntavaaliehdokkaaksi houkutellut Veikko Kauppinen sekä psykologi ja herrasmies Tor-Erik Söderholm. Toisella puolellani vähän uudempia toimijoita: Patrick Jönsson ja Minna Parkkonen.


Vaikka Helsinkiin muuttamisen vuoksi joudunkin itse jättämään aktiivisen toiminnan Raaseporin Vasemmistossa, kannustan kaikkia kiinnostuneita saapumaan puolueosaston järjestämiin tilaisuuksiin. Paikalle tuleminen ei velvoita edes kahvinjuontiin, vaikka sitä aina tuppaakin olla tarjolla. Toisinaan saamme järjestettyä tapahtumiimme paikalle myös kiinnostavia vierailijoita. Näin esimerkiksi Vaikuta vasemmistossa -tilaisuudessa, kun kanssamme lounastaa uusi kansanedustaja Pia Lohikoski ja välipalaseuranamme on Uudenmaan Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Juuso Aromaa. Hänen kanssaan keskustelemme muun muassa paikallisosastojen yhteistyön kehittämisestä. Tapaamisen järjestää vasemmistoliiton paikallisyhdistykset Hangosta, Siuntiosta, Raaseporista ja Inkoosta yhdessä KSL-opintokeskuksen kanssa lauantaina 14.9. klo 12-18 idyllisessä Inkoon Fagervikissa. Tarkemmat tiedot Facebookissa, jossa ohjeet ilmoittautumiseen - toimi ripeästi!

En kuitenkaan ole kokonaan jättämässä puoluetoimintaa, vaan se etsii uutta muotoaan. Olen ehdokkaana puoluekokousedustajaksi Länsi-Uudenmaan vaaliyhtymässä ja minut valittiin KSL:n ja Vasemmistoliiton poliitikkokouluun, jossa voin vahvistaa poliittista osaamistani ja verkostoitua valtakunnallisesti muihin aktiiveihin. Pikkuhiljaa alan myös tutustua vaikutusmahdollisuuksiin nykyisellä paikkakunnallani.

Poliitikkokoulun ensimmäisenä viikonloppuna meitä tulivat tapaamaan opetusministeri ja puolueen puheenjohtaja Li Andersson sekä puolueen kunta- ja järjestöpoliittinen asiantuntija Mikko Koikkalainen.



keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Vappupuheeni Karjaalla punaisten haudalla

Hyvät toverit!
Tällä tervehdyksellä aloitamme tänään ja joka vappu puheita ympäri Suomea. Toverit yhteisessä työssä oikeudenmukaisuuden, sivistyksen ja hyvinvoinnin puolesta, tasavertaisina, edeltäjiemme uhrauksia kunnioittaen.

Hyvät toverit,
olemme juuri valinneet keskuudestamme kansanedustajat ja toivomme muutosta parempaan. Sosialidemokraateista suurimpana puolueena on aloitettu hallitustunnustelut. Kuitenkaan meidän ei pidä odottaa, että joku muu taho, vaikkapa puolue tai joku sen edustajista, hoitaa tärkeät asiat puolestamme. Tämän ajan haasteet vaativat vahvaa kansalaisvaikuttamista. Ilmastonmuutos, köyhyys ja nationalismin nousu ovat kysymyksiä, jotka eivät ratkea niin, että suurin osa meistä katsoo sivusta.

Hyvät toverit,
sata vuotta sitten Suomessa nähtiin nälkää. Muutosta parempaan haettiin ensin muun muassa lakkoilemalla, mutta lopulta tilanne kärjistyi toivottomana veritekoihin. Maa, joka silloin oli maailman köyhimpiä, on nyt yksi rikkaimpia. Tätä tarinaa ei olisi kirjoitettu ilman punaisten tovereidemme uhrauksia.

Vaikka Suomi nyt on eräs maailman vauraimmista maista, meillä on silti köyhyyttä. Miten tämä voi olla mahdollista?

Varmaan jo aiempien sukupolvien punaiset ovat joutuneet kuulla, että kaikkien ihmisten tasavertaisuus on mahdoton unelma, jonka toteuttamiseen ei ole varaa.  Niin myös tänä päivänä perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien toteutumista vaativat joutuvat kohtaamaan samankaltaista vähättelyä ja jopa häpäisy-yrityksiä. Kuitenkaan ei ole minkäänlaista moraalista eikä taloudellista perustetta, miksi köyhyys kuuluisi Suomen kaltaiseen rikkaaseen maahan.

Toverit,
kansalaisvaikuttamisen keinoin ja työväenliikkeen sisulla on saatu vastustuksesta huolimatta läpi useita hyviä uudistuksia työajan lyhennyksestä tasa-arvoisempaan peruskoulutukseen.

Tällä hetkellä köyhyys- ja syrjäytymisriski koskettaa noin 900 000 suomalaista. Jos näin suuri joukko lähtisi vaatimaan oikeuksiensa toteutumista, sitä ei voisi mitenkään sivuuttaa. Todellisuudessa tietenkään kaikki nämä ihmiset eivät voi aktivoitua omassa asiassaan. Köyhyys on usein jo muutenkin vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten ongelma. Köyhistä yli 100 000 on lapsia, jotkut ovat iäkkäitä, kenties monisairaita tai muuten heikossa asemassa. Tätä suuremmalla syyllä meidän aikuisten, joilla toimintakykyä on, täytyy nousta puolustamaan kaikkien ihmisarvoa. Tämä ei kosketa pelkästään köyhyyttä omakohtaisesti kokevia vaan kaikkia meitä sosiaalista vastuuta tuntevia. Emme saa antaa aiempien sukupolvien työn valua hukkaan. Perusturvaa tulee nostaa tasolle, jolla oikeasti tulee toimeen ja julkisia palveluita on vahvistettava tukemaan erilaisia elämäntilanteita. Tällöin myöskin rasististen tahojen maalailemilta uhkakuvilta tipahtaa pohja.

Hyvät toverit, 
toivomme varmasti vastavalitulle eduskunnalle viisautta hoitaa hyvin tehtäväänsä palvella kansaa. Meidän tehtävämme on valvoa, että edustajat toimivat meidän kaikkien – ei vain harvojen – etu mielessä.

Hyvät toverit. Erityisesti tänään kunnioitamme haudassa lepäävien tovereidemme muistoa. Toivotan teille kaikille hyvää vappua ja voimia yhteiskunnalliseen muutostyöhön!

Harry Yltävä, minä ja Alm Nyman, joka piti puheen Tammisaaressa

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kaikki hyötyvät lasten oikea-aikaisesta ja riittävästä tukemisesta

Kiitos niin myönteisestä kuin kielteisestäkin palautteesta, jota sain kirjoitukseeni, jossa toivoin tasavertaisia mahdollisuuksia lapsista huolehtimiseen (EU 11.4.). Kuten kirjoitin, pidän perhehoitoa arvokkaana työnä ja kannatan sen tukemista. Ei pitäisi olla sijaisvanhemmille uhka, jos toivon hyviä mahdollisuuksia huolehtia lapsista myös biologisille vanhemmille.

Jos jotkut perhehoitajat eivät tunne mahdollisuuksiaan esimerkiksi käynnistämiskorvaukseen tai työnohjaukseen, tämä tuskin on vikani. Uskon toki, että rahoistaan tarkat kunnat eivät välttämättä näitä tuo tarjottimella esille. Oikeutensa tuntevilla perhehoitajilla on kuitenkin hyvät asemat saada se, mikä heille kuuluu ja mitä sijoitettu lapsi tarvitsee, huomioiden sijaishuoltopaikkojen niukkuuden ja perhehoidon edullisuuden suhteessa laitoshoitoon.

Kirjoitukseni kuulemma voi vaikeuttaa sijaisvanhempien rekrytointia sekä yhteistyötä biologisten vanhempien ja sijaishuoltopaikan välillä. Mielestäni tulee silti puolustaa myös biologisten vanhempien ja lastensuojelulasten oikeuksien toteutumista, sillä heidän asemansa vaikkapa suhteessa viranomaisiin on valitettavasti joskus hämmästyttävän heikko ja tarvittavan avun saaminen turhan vaikeaa. On tilanteita, joissa viranomaiset suojelevat toisiaan, mutta sijoitettu lapsi jää yksin etenkin, jos hänen biologisilla vanhemmillaan ei ole kykyä tai jaksamista hänen oikeuksiensa toteutumista puolustaa. Sijaishuoltopaikoissa ja viranomaisten toiminnassakin voi nimittäin olla puutteita.

Jos jotkut biologiset vanhemmat tuntevat katkeruutta lapsen sijoittamisesta, voin sen hyvin ymmärtää. Ei tietystikään aina, mutta monessa tapauksessa kumminkin ajoissa annetulla riittävällä tuella sijoitukselta olisi voitu välttyä. Tästä yhtenä esimerkkinä Kouvolan kunta, jossa ennaltaehkäisevään työhön panostamalla huostaanottojen määrät vähenivät yllättävän lyhyessä ajassa jopa puoleen.

Sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien hyvä yhteistyö on lasten kannalta ensiarvoisen tärkeää ja siihen kannattaa panostaa. Tälle antaa mielestäni hyvän lähtökohdan, kun biologiset vanhemmat ovat saaneet kunnollisen tuen myötä realistiset mahdollisuudet onnistua ennen kuin lapsen sijoittamiseen on päädytty, silloin kun sijoitusta ei ole ollut välttämätöntä tehdä kiireellisesti. Kuten joku minulle kirjoittikin, lapsen etu on myös se, että huostaanoton jälkeenkin biologista vanhempaa tuettaisiin hyvin.

Saamissani viesteissä jonkin verran torjuttiin ajatusta, että köyhyys voisi vaikuttaa huostaanottojen taustalla. Jälleen kerran Suomen sosiaaliturvan tasoa ja tarjolla olevaa apua pidetään parempana kuin se onkaan. Silti on selvää, että rahalla voisi esimerkiksi ostaa arkea tai lapsen oloa helpottavia asioita, jos kunta ei suostukaan niitä järjestämään. Yhtä lailla selvää on, että raha ei ole vastaus kaikkiin pulmiin.

Kirjoitukseni oli vastine tekstiin, jossa oltiin huolissaan siitä, jos perhehoitaja joutuu käyttämään omaa palkkiorahaansa kustantaakseen loman myös sijoitetulle lapselle. Edelleen olen tätä enemmän huolissani perheistä, jotka uupuvat murheisiin ja joutuvat hajotetuiksi, kun eivät saa tarvitsemaansa apua silloin kun pitäisi.

(Julkaistu Etelä-Uusimaassa 14.4.)



Köyhänä köyhyystutkijana