lauantai 28. maaliskuuta 2020

Huomioidaan poikkeusaikana myös mielenterveys

Nykyisissä poikkeusoloissa kiinnitetään paljon huomiota fyysisen sairauden ehkäisemiseen, mikä tietysti oikein onkin. Meitä on ohjattu aivastamaan ja yskimään oikein, välttämään lähikontakteja ja pesemään käsiä. Näinä aikoina meidän kaikkien on syytä kiinnittää huomiota myös psyykkiseen hyvinvointiin. Heillä, jotka jo ennestään ovat kamppailleet mielenterveyspulmien kanssa, tällainen tilanne pulmia potentiaalisesti pahentaa, kun taas aiemmin hyvin voineillakin on kohonnut riski nyt sairastua myös psyykkisesti. Tässä ei ole mitään häpeällistä, vaan kyseessä on luonnollinen reaktio vallitsevaan tilanteeseen, sillä sosiaalisuus on meille ihmisille yhtä tärkeää kuin ravinto. Jos et usko, mietipä tätä: pahin rangaistus vangeille on eristys.

Erakoimmatkin meistä tarvitsevat siis yhteyttä toisten kanssa. Jos sinulla sattuu olemaan lemmikki, kuten minulla, tämä jo suojaa mielenterveyttä. Mutta toisten ihmisten seura suojaa mielenterveyttä vielä paremmin.

Koska tapaamiset eivät ole suositeltavia, lähestykää toisianne muilla keinoilla. Onneksi nykytekniikan ansiosta tapoja on useita. Puhelujen, viestien, sähköpostien ja sosiaalisen median lisäksi on videopuhelupalveluita, joiden ansiosta voi järjestää isompiakin kokoontumisia. Poliitikkokoulutoverini ovat järjestäneet tällaisia videopuheluhengailuja jo kaksi ja tänään on kolmas. Olemme viettäneet myös saunailtaa somen välityksellä. Kokoa oma porukkasi! Nyt on oikea hetki ottaa yhteyttä niihinkin tuttuihin, joihin ei viime aikoina ole niin tullut pidettyä yhteyttä. Iloa ovat tuoneet myös kavereiden Facebookissa ja Instagramissa järjestämät musiikki-, jumppa-, runo- ynnä muut livelähetykset. Vaikka vuorovaikutus niissä on hankalammin toteutettavissa, tutun ihmisen lävähtäminen ruutuun omine juttuineen on piristänyt ihanasti. Kiitos näistä!

Tietysti muistakin perustarpeistamme kuin sosiaalisuudesta huolehtiminen on tärkeää. Luo poikkeustilassakin jonkinlaiset rutiinit levolle, ruokailulle sekä ulkoilulle ja liikkumiselle, jos olet terve. Kiinnitä huomiota ravinnon terveellisyyteen. Jos mahdollista, jo pelkkä luontoon hakeutuminen ilman kummempaa hikihölkkää kohottaa mielialaa mukavasti.

Luonnossa on ainakin minulla myös paras mahdollisuus tuntea yhteyttä johonkin itseä suurempaan. Hyvää oloa ja tunnetta kuulumisesta johonkin voi saada lisäksi jostain aatteesta, uskosta tai muusta ideasta tai ryhmästä. Kunhan nämä yhteydet palvelevat tasavertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta, anna palaa! Suunnittele nyt se kuntavaalikampanjasi, rukoile tai meditoi, mikä vain on sinun juttusi.

Toisin sanoen älä odottele, että tämä poikkeustila on ohi. Elämä tapahtuu juuri tälläkin hetkellä. Sinun ei tarvitse jättää kaikkien suunnitelmien toteuttamista aikaan, jolloin epidemia on laantunut, vaan varmasti voit jotenkin edistää tavoitteitasi nytkin. Näin saavutat hallinnan tunnetta, vaikka onkin tavallista enemmän asioita, joihin et voi vaikuttaa.

Lopuksi vielä: haasta aivojasi. Aivot rakastavat uuden oppimista ja luomista. Opiskele jotain, tee taidetta, lue. Tiedät kyllä itse parhaiten, mikä toiminta sinut saa innostumaan. Keskittyminen johonkin puuhaan vie huomiota pois ahdistukselta ja huolilta. Söpöt kissavideot ja höpsöt telkkariohjelmat toimivat samoin; hömppä on todellakin sallittua.

Jos kamppailu mielenterveytesi kanssa käy vaikeaksi eikä itsehoito tunnu riittävältä, tavoittele ammattiapua. Valitettavasti tiedän, että avun saaminen yleensäkin ja varsinkin näinä aikoina ei ehkä ole aivan helppoa. Toivoisinkin, että hallitus ottaisi poikkeustilan vaikutukset mielenterveyteen huomioon päätöksissään ja edistäisi uusien psykoterapeuttien kouluttautumista ja ihmisten hoitoon pääsemistä. Älä jää yksin hoitoa odotellessa, vaan puhu huolistasi jollekin. Muista, että tunteet tulevat ja menevät, ja parempi päivä on tulossa, kun vain antaa ajan kulua.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

Lemmikin kanssa luonnossa liikkuminen vahvistaa mielenterveyttä monin tavoin.
Tässä appenzellinpaimenkoira Rico 10 viikon ja kahden päivän ikäisenä.

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Säkra jämlik tvåspråkig social- och hälsovårdsservice i västra Nyland!

En nedläggning eller inskränkning av Raseborgs sjukhus samjour skulle få negativa verkningar på många sätt. Det viktigaste är att trygga tidsmässigt riktigt insatta hälsotjänster som närservice.

I Nyland planeras en egen social- och hälsovårdslösning, som om den förverkligas delar in Nyland i fyra självstyrande administrativa områden och dessutom Helsingfors. Västra Nylands självstyrande område skulle bestå av tio kommuner med Esbo som centralort. Då beredningen av den nyländska social- och hälsovårdslösningen ännu är långtifrån färdig kan man inte fatta beslut som i förväg binder händerna på kommande beslutsfattare.

Raseborgs sjukhus bör stärkas som närsjukhus och kompetenscentrum med uppgift att stöda primärhälsovården och socialvården. Man behöver också trygga tillgången till svenskspråkig service i regionen. Ur HNS-slutrapporten om sjukhusets framtid (31.1.2020) framgår att man ser sjukhuset som mycket viktigt i regionalt hänseende.

Ett negativt beslut i fråga om samjouren skulle betyda förlust av tiotals arbetstillfällen och minskade skattemedel och skulle leda till en ond cirkel. Då de kunnigaste söker sig till andra ställen tynar den återstående delen av personalen med försvagade resurser. Professionella, tvåspråkiga resurser – som knappast fås tillbaka senare – skulle försvinna från regionen.

Ett jourande sjukhus på området är en central trygghetsfråga ur befolkningens synvinkel. Det är också en attraherande kraft för dem som överväger att flytta till området. Det är begripligt att huvudstadsregionens kommuner som kämpar med personalbrist söker lättnad och lösning på sin resursbrist genom inskränkningar på andra håll, men då vårdkedjorna bara växer kan HUS inte sköta sina skyldigheter utan Raseborgs sjukhus.

Vi vädjar till huvudstadsregionens politiska beslutsfattare: säkra jämlik tvåspråkig social- och hälsovårdsservice också i västra Nyland!

Anna Andersson, Emilia Paarma Junttila, Minna Parkkonen, Tor-Erik Söderholm och Harry Yltävä, Raseborg;
Birgitta Gran och Urpo Hyttinen, Hangö;
Eeva-Maria Grekula, Helsingfors;
Antero Honkasalo, Veikko Tanskanen och Marja-Liisa Honkasalo, Sjundeå;
Merja Ilván och Teemu Ilván, Ingå;
medlemmar i avdelningar inom västra Nylands Vänster

perjantai 14. helmikuuta 2020

Ystävistä ja ystävällisyydestä

Olen hyvin kiitollinen ystävilleni ja toivon, että jokaisella olisi edes yksi hyvä ystävä, jonka kanssa jakaa ajatuksia ja tehdä asioita. Minua kerta toisensa jälkeen ällistyttää yleensäkin ystävällisyyden voima. Olen kokenut sen omassa elämässäni ja lukenut muun muassa köyhyyttä kokeneiden kertomuksista, miten jokin ehkä täysin tuntemattomaltakin saatu pieni kohteliaisuus tai kannustus on kantanut ihmistä yli vaikean ajan. Mikä voi olla sen arvokkaampaa?

"Keksi oma maailmasi. Ympäröi itsesi ihmisillä, väreillä, äänillä ja työllä, jotka ravitsevat sinua", on sanonut joku viisas ihminen. Toisin sanoen: ole ystävä itsellesi. Kysehän on siitä, että hoidat itseäsi ihmissuhteilla ja kokemuksilla, jotka ovat sinulle hyväksi. Tämä on yhtä aikaa sekä itsensä kunnioittamista että huomion kiinnittämistä ympärillä oleviin asioihin, kuten kiinnostaviin ihmisiin, inspiroivaan musiikkiin ja luonnon kauneuteen. Elämästä tulee rikasta. Samalla tapahtuu mielekästä itsensä unohtamista, kun maailma ei liikaa kierrä oman ahdistuksen tai oman tärkeyden ympärillä.

Näiden muutamien sanojen myötä toivotan sinulle jaksamista olla ystävällinen silloinkin, kun itselläsi on vaikeaa, sekä hyvää ystävänpäivää.

Alisa-kissa on ollut hyvä ystäväni jo kymmenen vuoden ajan.

torstai 23. tammikuuta 2020

Ajasta ja unelmista

Ilman hetkeen tarttumista aika livahtaa näpeistä. Hetki kuolee syntyessään palaamatta koskaan. Melkein mitä tahansa ajasta sanookin, se kuulostaa kulahtaneelta kliseeltä ollen kuitenkin totisinta totta.

Tiedostamme etenkin oman vanhenemisen myötä ajan nopean kulun ja ajan rajallisuuden. Se näkyy lasten kasvamisena, ympäristön muuttumisena. Läheisen kuolema voi olla tästä ankara muistutus.

Olen varmasti käyttänyt elämässäni paljon aikaa kaikenlaiseen haaveiluun. Onko se ajan tuhlausta tai peräti laiskuutta? Kuitenkin minulle on myös tapahtunut paljon asioita. Joskus olen sanonut, että minulla on ollut useita erilaisia vaiheita, kuin olisin elänyt jo monta eri elämää. Olen niistä kiitollinen.

"Minulle on tapahtunut" tosin kuulostaa liian passiiviselta. Tietenkään elämässä ei voi hallita kaikkea, mutta olen myös asettanut pienempiä ja suurempia tavoitteita sekä saavuttanut niitä. Ikävät sattumukset ovat lykänneet joissakin asioissa onnistumista, mutta varmasti juuri unelmien ansiosta olen pikku hiljaa edennyt vaikeinakin aikoina.

Ajantajun kadottaminen on minulle tavallista. Joskus se johtuu siitä, että ajatukset pyörivät jotain ahdistunutta kehää, mutta paljon useammin se johtuu siitä, että olen uppoutunut mielekkääseen tekemiseen. Saatan viettää hujauksessa tunteja kirjoittaen, maalaten tai nauttien läheisten seurasta. Silloin aika ei ole valunut hukkaan. Miksi eläisin, ellen juuri tuollaisten hetkien vuoksi?

Ajanhallinta ei ole minulle mitenkään helppoa, vaan siihen on kiinnitettävä huomiota päivittäin. Maailmassa on yksinkertaisesti niin paljon minua kiinnostavaa, että on liian helppo ajautua päämäärättömästi ihmettelemään näiden aarteiden pariin. Juurihan sanoin, että ajantajun kadottaminen ei ole huono asia, ja välillä nimenomaan tarvitaankin tyhjäkäyntiä ja lepoa, huoletonta viihtymistä asioiden parissa. Mutta jos ajankäyttö on toistuvasti ristiriidassa tavoitteiden kanssa, on vaikeampi saavuttaa ihanaa onnistumisen tunnetta.

Jotkut sanovat, että eivät aseta tavoitteita ja unelmoi, koska elämä ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Minulle elämä ilman tavoitteita ja unelmia olisi kuitenkin loputonta harhailua ja siksi tavoitteiden asettaminen on oikeastaan välttämätöntä. Vuodenvaihteeseen varsinkin on kuulunut kova mietiskely ja haaveilu. Myös muutto toiselle paikkakunnalle on katkaissut aiempia toimia ja pakottanut kysymään, mitä nyt ja mitä seuraavaksi. En siis suhtaudu haaveiluun turhuutena, vaan tärkeänä osana selviytymistä ja suunnan hakemista.

On hankala asettaa tavoitteita oikea määrä ja huolehtia siitä, että ne ovat mukavan haastavia ja mahdollisia saavuttaa. Voihan tietysti olla, että en pääse tavoitteisiini niin nopeasti kuin olen toivonut, mutta elämän hallitsemattoman puolen edessä on vaan oltava nöyrä, eikä kannata lannistua jos näin käy. Onhan kuitenkin jo onnellisesti lähtenyt liikkeelle, mikä on huomattavasti parempi kuin se, että ei olisi koskaan aloittanutkaan, joten kuinka se voi olla epäonnistuminen? Silloinkin jos tavoite jää kokonaan saavuttamatta, matkalla on todennäköisesti oppinut jotain, joka voi myöhemmin osoittautua hyödylliseksi.

Luultavasti meillä kaikilla on toisinaan nukkumaan mennessä nakertava olo, ettei saanut päivän aikana tehdyksi niin paljon kuin olisi pitänyt tai halunnut. Silloin sitä sättii itseään saamattomaksi nahjukseksi, mutta kaikesta itsensä ruoskimisesta huolimatta seuraava päivä ei välttämättä sujukaan yhtään sen kummoisemmin. Mistä silloin on kyse?

Nuo joutavat päivät, kun mitään ei näennäisesti tapahdu, ovat usein taistelua joidenkin näkymättömien esteiden voittamiseksi. Nuo esteet voivat olla uupumusta, onnistumisen pelkoa (kyllä! sitä on olemassa), tarvittavan rauhan puuttumista tai jotain muuta. On joka tapauksessa parempi hyväksyä, että asiat toisinaan ottavat aikansa omista syistään, joita joutuu hieman tutkiskelemaan. Sättimisen sijaan voi kokeilla armollisuutta itseään kohtaan, koska usein se helpottaa solmun aukeamista.

Silloin kun asiat sujuvat ja saa paljon aikaiseksi, on helppo ylläpitää itsetuntoa. Kuluneen vuosikymmenen oppini on ollut ainakin se, että olen arvokas silloinkin, kun en suorita mitään. Olen arvokas, vaikka olen liian väsynyt tehdäkseni yhtään mitään. Itse asiassa vahvinta itsetunto on silloin, kun se ei ole rakentunut materian tai saavutusten varaan. Kuka olet silloin, kun sinulta on viety kaikki ulkoinen pönkitys?

Onnistuminen muutenkin tarkoittaa meille ihmisille eri asioita ja myös eri asioita eri aikoina. Haaveiden muuttuminen toisiksi on sekin sallittua ja jopa väistämätöntä. On luonnollista, että nelikymppinen ihminen ei välttämättä enää kaipaa samoja asioita kuin kaksikymppisenä. Joskus käy niinkin, että elämä heittää eteen ainutkertaisen tilaisuuden, johon olisi tyhmää olla tarttumatta siksi, että oli aikonut tehdä jotain muuta. Onnistuminen samaan aikaan on ja ei ole jotain suurta ja mullistavaa. Uskon nimittäin myös tähän kliseeseen: "Suuretkin muutokset tapahtuvat pienissä arkipäiväisissä teoissa." Toinen suosikkiajatukseni tähän aiheeseen liittyen on se, että jo pieni muutos laivan kurssissa vie aivan uusille väylille.