torstai 11. huhtikuuta 2019

Sijaisvanhemmilla ja biologisilla vanhemmilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet tukea lasta

Anette Karlsson halusi kirjoituksessaan parempaa asemaa sijoitetuille lapsille (EU 7.4.), mutta puhui oikeastaan kohennuksista sijaisvanhempien toimeentuloon. Tekstistä saa kuvan, että perhehoitajan palkkioissa on aivan villi meininki, vaikka todellisuudessa palkkioista on säädetty vähimmäismäärä, josta esimerkiksi moni omaishoitaja voi vain unelmoida, noin 800 euroa kuussa. Kulukorvaus on suunnilleen puolet tästä. Lisäksi sijoituksen alkaessa lapsen tarpeisiin, kuten huonekalut ja vaatteet, saa käynnistämiskorvausta liki 3000 euroa.

Näin ollen sijoitettu lapsi toden totta on eriarvoisessa asemassa kuin biologinen lapsi. Laskimeni kertoo, että jos jollekulle perheen lapsista ei ole varaa kustantaa lomamatkaa, se on nimenomaan biologinen lapsi, jonka ylläpitoa tuetaan suurimman osan ajasta vain lapsilisällä (ensimmäisestä lapsesta alle 100 e).

Sijaisvanhemmuus on aika erityinen rooli, joka on monelle kutsumus ja elämäntapa. On aivan oikein tukea tätä tärkeää työtä. Periaate tulisi olla, että sijoitettu lapsi tulee tasavertaiseen asemaan perheen muiden lasten kanssa. Harmillisen usein sijoitetun lapsen tavallisistakin kasvuun liittyvistä ongelmista tehdään erityisiä hänen taustastaan johtuen. Sijoitettu lapsi saa kuitenkin myös helpommin apua esimerkiksi psyykkisiin ongelmiin kuin biologinen lapsi.

Tällainen järjestelmä asettaa eriarvoiseen asemaan myös lapsen biologiset vanhemmat. Köyhyyden ei pitäisi olla lastensuojelun eikä huostaanoton peruste, mutta se saattaa silti välittömästi tai välillisesti vaikuttaa. Miten esimerkiksi sosiaalityöntekijä havannoi perhettä tullessaan köyhään kotiin verrattuna rikkaaseen kotiin? Vaatii aikamoista valveutuneisuutta ja tietoisuutta omista tai yhteiskunnassa vallitsevista ennakkoasenteista, jos huomaa, että rikkinäiset kengät eivät olekaan ehkä merkki puutteista vanhemmuudessa vaan rahassa.

On varhaisen puuttumisen lähtökohdan kanssa ristiriitaista, että saadakseen lapselle ehjät kengät tai hänen tarvitsemaansa muuta tukea biologiselle vanhemmalle tämä kaikki on paljon vaikeammin saatavilla kuin sijaisvanhemmalle. Olisi monta kertaa paljon järkevämpää tukea lasta aiemmin ja hänen biologisten vanhempiensa kautta. Valitettavasti kuntien niukat resurssit ohjaavat puuttumaan tilanteeseen liian usein vasta, kun on ihan pakko, ongelmien kasaannuttua jo hyvin vakaviksi. Viisasta niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin olisi ennaltaehkäistä raskaampia murheita tai tukea oikea-aikaisesti.

Perhehoidon vähimmäispalkkio tänä päivänä on sattumalta suunnilleen saman suuruinen kuin perustulo Vasemmistoliiton ajamassa mallissa. Leikittelenkin tässä ajatuksella, että perustulo mahdollistaisi myös sijaisvanhemmuuden elämänvalintana, ja palkkiota tämän päälle maksettaisiin vain, jos lapsi on erityisen vaikeasti hoidettava tai kun hoidettavia on useita. Perustulo olisi tasapuolinen myös biologisten vanhempien kannalta.

Vasemmistoliitossa emme kannatakaan perusturvan syyperusteisuutta. Silloin juuri ihminen on vaarassa tipahtaa järjestelmän loukkoihin, joissa ei ole tarpeeksi sitä taikka tätä saadakseen sitä tai tätä tukea. Syyperustaisuus myös aiheuttaa sen, että byrokratia on raskas ja kallis. Nämä resurssit kannattaisi käyttää mieluummin ihmisten aitoon tukemiseen erilaisissa tilanteissa. Näin todella annettaisiin jokaiselle aitoja mahdollisuuksia huolehtia paitsi itsestään myös perheestään.

(Kirjoitus on julkaistu Etelä-Uusimaassa 11.4.2019)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Köyhänä köyhyystutkijana