maanantai 8. huhtikuuta 2019

Hiljainen köyhyys Turussa

Oli antoisa päivä Hiljainen köyhyys Turussa -seminaarissa. Joitain poimintoja sieltä. THL:n tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola, toinen väitöskirjatyöni ohjaajista, pohdiskeli samaa jota itsekin olen miettinyt: painetaanko köyhyyttä kokevia häpeään, jotta he eivät kehtaisi vaatia oikeuksiensa toteutumista? Häpäiseminen vallankäytön muotona, alistamisena. Olin yllättynyt, että seminaarissa kuului useita kommentteja, joissa nimenomaan toivottiin, että ihmiset itse aktivoituisivat vaatimaan muun muassa parempaa perusturvaa. Meitä on kuitenkin aika monta, joita asia koskettaa. Jos tätä vaadittaisiin yhteisesti niin suurella väenpaljoudella, ei asiaa mitenkään voisi ohittaa. Tämä oli jotain uutta, sillä olen paremminkin tottunut puheenparteen, jossa meidät köyhyyttä kokeneet on nähty yhteiskunnassa turvallisuusuhkana, jos aktivoidumme toimimaan tai kenties alamme varastelemaan nälkäämme ja hyväosaiset joutuvat pakenemaan muurien taakse. No, tietysti on kyse siitä, millä tavalla oikeuksien toteutumista ajetaan. Itse kannatan olemassa olevia tavallisia keinoja ja muun muassa lähdin ehdokkaaksi eduskuntaan päästäkseni sinne, missä näistä asioista päätetään.

Operaatio Ruokakassin toiminnanjohtaja Jari Niemelällä oli hyvä esitys turkulaisesta ruoka-avusta. Olen joskus ollut jakamassa ruokaa leipäjonossa, ja niin tärkeää kuin työ onkin, olen sittemmin keskittynyt tekemään asioita, jotta ruuanjakelupisteitä ei ensinkään tarvittaisi. Tästä Jarikin puhui. Hän sanoi saavansa toiminnasta kehuja, mikä tuntui ristiriitaiselta, koska koko toimintaa ei pitäisi olla olemassakaan sikäli mikäli kutsumme itseämme hyvinvointivaltioksi.

Yhtenä paneelikeskustelijoista kommentoin muun muassa, että kun hyvinvointivaltiotamme rakenneltiin, monet päättäjät saattoivat vielä tulla hyvin köyhistäkin oloista. Siksi oli tahtoa rakentaa parempaa yhteiskuntaa kaikille. Nykyään päättäjiksi ja asiantuntijoiksi tullaan enemmän hyväosaisista lähtökohdista käsin, mikä näkyy myös siinä, millaisia päätöksiä tehdään. Siksi olisi tärkeää esimerkiksi panostaa koulutukseen niin, että myös vähävaraisilla olisi mahdollisuuksia kouluttautua pitkälle niin halutessaan, ja olisi tärkeää, että myös heitä saadaan tekemään yhteiskunnallista tutkimusta ja poliittisia päätöksiä. No, olen tästä saarnannut ennenkin 😅

Puhuin myös köyhyyden ruumiillisuudesta, kuten aioinkin. Useinhan puhutaan köyhyyden muista vaikutuksista, näköalattomuudesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä. Kuitenkin kun kulkee rikkinäisillä kengillä, joissa jalat kastuvat eikä ole varaa normaaleina pidettyihin kaunistautumiskeinoihin, ei voi ostaa haluamaansa terveellistä ruokaa tai tarvitsemiaan lääkkeitä, köyhyydestä tulee myös vahva ruumiillinen kokemus, jota voi näin sosiologina luonnehtia pahimmillaan rakenteelliseksi väkivallaksi.

Päivään kuului myös luppoaikaa, jota käytin ansiokkaasti verkostoitumiseen ja hauskaan hölötykseen, mutta myös ihan asiallisiin suunnitelmiin siitä, miten jatkossa toimia köyhyysteeman eteen.

EAPN-Fin oli yksi seminaarin järjestäjistä. Kuvassa verkostosta sen puheenjohtaja Jiri Sironen ja koordinaattori Jouni Kylmälä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Köyhänä köyhyystutkijana