maanantai 24. joulukuuta 2018

Parhaat lahjat annetaan pitkin vuotta

Ystävien piipahdukset, eno käyttää kaupassa. Naapureiden tervehdykset, satunnaiset jutustelut. Tekstit, joita luetaan luovan kirjoittamisen kurssilla. Läheisen kosketus. Hyväsydämisten ihmisten ponnistelut, jotta maailma olisi parempi meille kaikille: ilmastonmuutosta saataisiin torjuttua, jokainen saisi tarvitsemansa terveydenhuollon ja lääkkeet, ruokaa, asiallisen asunnon, vaatteita, ehkä joskus jopa jotain pientä ekstraa.

Joulukortteja en lähettänyt tänäkään vuonna ja lahjoja annoin vain muutamia. Osaksi siksi, että rahat ovat tiukilla. Osaksi siksi, että olen tehnyt parhaani jo pitkin vuotta, eikä joulun materialistinen puoli vetoa. Jouluna minulla on lupa ajatella vain itseäni ja kerätä voimia ensi vuoteen.

Kerran loppuvuodesta kun olin tulossa Helsingistä illan viimeisellä junalla, jolla olen kotona vähän ennen yhtä yöllä, samaan junaan sattui pari tuttavaa. He olivat olleet lavarunotapahtumassa jossain Kallion kuppilassa. Kyselin kiinnostuneena heidän illastaan, sillä rakastan runoutta ja myös lavarunoudesta pidän kovasti. Kohteliaina he kysyivät myös minun illastani. Olin ollut kokouksissa. Syntyy keskustelua enemmänkin. Joudun kertomaan elämästäni työttömänä, joka kuitenkin on monenlaisten aktiviteettien täyttämä - ei kuitenkaan sellaisten aktiviteettien, että hallituksen määrittämä aktiivimalli niistä täyttyisi. Saatko noista mitään rahaa? he kysyvät. Joudun vastaamaan en, mutta joistain menoista korvataan matkakulut ja joskus saan ilmaisen lounaan. He eivät sano mitään, mutta ilmeistä osaan päätellä, että eivät pidä minua kovin järkevänä tyyppinä.

Miksi käytän aikaani ja voimiani aivan vapaaehtoisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen? Onko se siksi, että minusta tulisi jonain päivänä joku, vaikka sitten kansanedustaja? Ei. Jos jotain olen jo politiikassa nähnyt niin sen, että ihminen voi ponnistella ja käyttää aikaansa vaikka miten paljon näissä hommissa, eikä se ole mikään tae, että ponnistelut palkittaisiin missään vaiheessa jollain asemalla tai rahalla, edes kunniakirjalla. Päinvastoin, monilla palaa omaa rahaa jopa tuhansia euroja.

Itse asiassa olin junatapaamisen jälkeen pienessä solmussa itseni kanssa. Olenko aivan hullu? Voisin kaiken tuon ajan maalata öljyväreillä, kirjoittaa runoja tai tehdä jotain muuta, rentouttavampaa. Miksi revin itseäni eri suuntiin?

Loppujen lopuksi en ole keksinyt mitään muuta vastausta kuin että välitän ihmisistä. Välitän siitä, millaisessa maailmassa lapseni tulevat elämään. Toivon, että esimerkiksi pienituloisilla eläkeläisnaisilla, joiden kirjoituksia luin tehdessäni tutkimusta, menisi tulevaisuudessa paremmin.

Parhaat lahjat annetaan pitkin vuotta. Enkä minä todellakaan ole ainut, joka yrittää tehdä parhaansa niillä resursseilla, jotka milloinkin sattuu olemaan, vaan meitä on onneksi useita. Ja juuri se luo toivoa ensi vuoteen. Jotkut levittävät apuaan ja iloa lähipiirissä, toisilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin yhteiskunnallisilla, jopa maailmanlaajuisilla tasoilla. Ratkaisevaa on se, että levitämme pahan sijasta hyvää siellä, missä kuljemmekin.

Esimerkiksi tänään jouluaattona klo 14-17 ruoka-apu järjestää joulujuhlan yksinäisille Karjaan seurakuntakodissa. Tällaista työtä arvostan suunnattomasti. Eikä vain yhtä yksittäistä juhlan järjestämistä, vaan sitä jatkuvaa arkista apua, jota he tunnollisesti jakavat viikoittain.

Unelmani tosin on, että ruoka-avun jakajat voisivat siirtyä muihin puuhiin, kun niin sanotussa hyvinvointivaltiossamme ei enää tarvittaisi leipäjonoja, vaan perusasiat ihmisille olisi turvattu jo muuten. Jokaisen suomalaisen hyvinvointi taataan oikeudenmukaisella politiikalla. Parhaat lahjat annetaan pitkin vuotta pienissä ja suurissa kohtaamisissa ihmisten välillä.

Loppuvuodesta minulle tapahtui muutakin; sain lahjan määräaikaisen työpaikan muodossa. Vuoden alussa jatkan köyhyystutkimuksia kysyen köyhyyttä kokevilta itseltään, kuinka heidän asemaansa voisimme parhaiten kohentaa. Minut myös vahvistettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi ja sain kampanjointiin monenlaista tukea. Käytän tilaisuuden puhuakseni ihmisille unelmistani, miten Suomi olisi parempi meille kaikille. Toivottavasti löytyy ihmisiä, jotka pitävät ajatuksiani kannattamisen arvoisina. Tämän päivän unelmien varaan rakentuu parempi huominen.

Tänä jouluna olen erityisen onnellinen siitä, että voin ensi vuonna jatkaa työtä, jonka koen tärkeäksi.

Jälkikirjoitus 24.12. klo 16: On vaikeaa kertoa kaikesta sellaisena, kuin se mielessä pyörii. Ja jokainen teksti on rajattava jotenkin. Haluaisin lisätä kuitenkin, että ehkä annoin itsestäni turhan epäitsekkään kuvan. On paljon täysin itsekkäitä syitä, miksi ramppaan kokouksissa ja teen mitä teen. Esimerkiksi vasemmistolaispiireissä olen tutustunut ja tutustun jatkuvasti uskomattomiin ihmisiin, jotka ponnistelevat samojen asioiden eteen kuin itsekin. Toki keskustelemme muustakin kuin politiikasta, ja esimerkiksi viime kokouksen jälkeen minulle tarjottiin terästetyt glögit mukavassa seurassa ennen illan viimeisen junan lähtöä.

Suurin itsekäs syy tähän kaikkeen on varmastikin ahdistuksen vaihtuminen toivon ja jopa ilon tunteisiin. Kun näkee omin silmin, että ei ole ainut, jota maailman tilanne huolettaa ja joka kamppailee suunnan muuttamiseksi, siitä saa itsekin voimia omiin toimiinsa. "Joka päivä saa pettyä ihmisiin", puuskahdin juuri viime viikolla. Näiden ajoittaisten mielen pahoittamisten ohella on hyvä, kun joka päivä on myös rinnalla ihmisiä, joita ihailla.

Vaikuttamistyössä saa myös paljon uusia kokemuksia ja ajautuu paikkoihin, tilanteisiin ja tapahtumiin, joita ei olisi etukäteen osannut kuvitellakaan. Tulee esimerkiksi pyyntöjä puhumaan ja pääsee vaikuttamaan sitä kautta. Vuoden alussa saan muun muassa pitää puheenvuoron Brysselissä Euroopan Parlamentissa ja kotimaassa pääsen juttelemaan nuorten kanssa työskenteleville. Molemmat omalla tavallaan tärkeitä tilaisuuksia olla vuorovaikutuksessa.

Ja se työpaikka. Tottakai olin helpottunut saadessani tietää, että minun ei tarvitse vähään aikaan murehtia rahan riittävyyttä tai oikeammin riittämättömyyttä. Melkein pillahdin itkuun.

Kukaan ei ole mitään ilman muita.


Kuva: Eeva-Maria Grekula