sunnuntai 26. elokuuta 2018

Nuoret eivät ole hankalia tapauksia, mutta ennakkoasenteet ovat

Etelä-Uusimaassa 16.8. kirjoitettiin oppilasmäärien laskusta Raaseporin kouluissa. Lisäksi ilmaistiin huolta oppilaiden saaman psykiatrisen hoidon määrästä ja siitä, että ”tapaukset ovat aiempaa hankalampia” ja on yhä enemmän nuoria, jotka ”eivät voi olla oikein missään”.

Aikuisilla on aina päävastuu siitä, millainen ilmapiiri kasvuympäristössä vallitsee, oli kyse sitten vaikkapa kodista tai koulusta. Valitettavasti jos kohtaa nuoria sellaisten ennakkokäsitysten varassa, että nämä ovat niitä ”hankalia tapauksia”, mitä todennäköisimmin myös hankalia tapauksia saa silmilleen. Eihän nuoret toden totta voi missään olla, jos ei ole paikkaa, jossa tuntisi itsensä toivotuksi. Kukaan ei mene kouluun vain oppiakseen, vaan sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä.

Ikävä kyllä jotkut joutuvat kohtaamaan nuorena haasteita, joita olisi vaikea aikuisenkin käsitellä. Ongelmien taustalla voi olla hyvin erilaisia syitä, ja paljon sellaista, mihin nuori itse ei voi vaikuttaa mitenkään. Muun muassa viimeaikaiset poliittiset päätökset ovat ajaneet koteja ja kouluja entistä ahtaammalle, esimerkiksi koulutukseen käytetään nykyhallituksen kyseenalaisesta ansiosta noin miljardi euroa vuodessa aiempaa vähemmän. Köyhimpien perheiden olosuhteet on ajettu tosi tiukille leikkaamalla sosiaaliturvaetuuksista, joista ei olisi enää pitänyt nipistää euroakaan. Lapsemme eivät elä missään umpiossa, vaan paitsi tällaisten yhteiskunnallisten rakenteiden puitteissa myös henkilökohtaisempien elämäntilanteiden keskellä.

Usein oppimistulokset paranevat jälleen sitä myötä, kun lapsi saa muuten asioita kuntoon. Mitä enemmän kannustavia aikuisia on lapsille tarjolla, sen parempi. Nuoruus on kuitenkin vaihe, jossa suurin osa elämästä on toivottavasti vielä edessäpäin. Silloin meillä aikuisilla on yhä mahtavat mahdollisuudet olla myötävaikuttamassa niin, että nuori huomaa oman potentiaalinsa sekä saa tukea ja voimia kasvaa sitä kohti. Suuri kysymys mielestäni onkin, onko lapsella aito mahdollisuus päästä aiemmin saamastaan ongelmatapauksen leimasta?

Julkisten palvelujen taso vaikuttaa tietysti myös nuorten hyvinvointiin. Kun perheiden palvelut ovat kunnossa, Raasepori on houkuttava paikka asuinsijaansa valikoiville, eikä tarvitsisi niistä oppilasmääristäkään olla enää niin hirveän huolissaan. Lasten ja heidän perheidensä tulisi saada apua matalalla kynnyksellä ja mahdollisimman nopeasti, ja ilman että äkkinäisesti isketään vaikean tapauksen leima lapsen otsaan ja siinä samalla vielä kyseenalaistetaan oireilevan lapsen äidin ja isän kyky vanhemmuuteen. Kun vanhemmat joutuvat hakea turhaan apua, viranomaiset puolestaan joutuvat kohtaamaan hädässään kiukustuneita vanhempia. Ei tietenkään edistä lapsen asiaa, jos palaveripöydän äärellä kokoontuu vanhempia ja viranomaisia puolustuskannalla omissa asemissaan.

Keskinäisestä epäluottamuksesta tulisi päästä yhteistyöhön, jossa nähdään realistisesti paitsi lapsen elämän haasteet myös myönteiset puolet, ja etsitään räätälöityjä ratkaisuja juuri tämän lapsen ja juuri tämän perheen tarpeisiin. Melko usein nuorilla ja heidän vanhemmilla itsellään on melko hyvä käsitys siitä, mikä auttaisi, jos vain apua saisi. Kunnioittava kuulluksi tuleminen ongelmista huolimatta on jo merkittävä helpotus vaikeuksissa ja ensimmäinen askel kohti parempaa. Se on hyvä, että vastuunjakoa nuorten asioissa selkiytetään, jotta löytyy taho, joka varmasti ottaa nuoresta kopin. Mutta samalla vastuu on meillä kaikilla aikuisilla arkisissa kohtaamisissa lasten kanssa.

Kirjoitus julkaistiin Etelä-Uusimaassa 26.8.2018