torstai 17. toukokuuta 2018

Kansainvälistä verkostoitumista

Olen paljon puhunut verkostoitumisen tärkeydestä, kun ajetaan yhteisiä asioita. Köyhyysaktivistina olen jo mukana European Anti-Poverty Networkin työryhmissä ja Vasemmistossa. Nyttemmin olen löytänyt jälleen uuden verkoston, CIF-organisaation, joka järjestää kansainvälisiä vaihto-ohjelmia. Tor-Erik Söderholm kutsui minut mukaan tapaamaan verkoston kautta Nepalista Raaseporiin saapunutta Resh Basnetia. Hän on kotimaassaan toiminut ammattikorkeakoulun rehtorina ja on täällä tutustumassa suomalaiseen sosiaalialaan ja kuntoutukseen.

Puhuimme muun muassa siitä, miten sama tuhat euroa on sittenkin aivan eri summa riippuen siitä, ollaanko Nepalissa vai Suomessa. Kerroin paitsi tutkielmastani myös siitä kansainvälisestä työstä, johon oma tutkimukseni perustuu. Lisäksi kuljeskelimme kauniissa Karjaan maisemissa lähellä Mustionjokea.

Matti Tukiainen, Stina Stengård, Harry Yltävä, Resh Basnet ja minä.
Illanvietossa olivat myös Tor-Erik Söderholm ja Ann-Marie Lindqvist.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Puheeni punaisten haudalla vappuaamuna Pohjassa

Hyvät toverit, 
on suuri kunnia kokoontua kanssanne täällä Pohjassa kunnioittamaan punaisten muistoa ja puhua tässä tilaisuudessa juuri tänä vappuna, kun sisällissodasta on sata vuotta.

Ennen sisällissotaa Suomesta oli tullut luokkayhteiskunta, jossa ihmisen arvo ja asema määrittyivät varallisuuden mukaan. Työläiset, joilla ei ollut omaisuutta, olivat yhteiskunnan alinta luokkaa. Maaseudulla väki jakautui yhtäältä maata omistaviin, rikastuviin talonpoikiin ja toisaalta työläisiin, jotka eivät omistaneet maata vaan pysyivät köyhinä. Työläiset tekivät pitkiä työpäiviä surkeissa oloissa ja pienellä palkalla. Asemaansa parantaakseen työväki perusti ammattiyhdistyksiä ja jopa oman puolueen, vaikka heillä ei ollut oikeutta osallistua säätyvaltiopäiville eli silloiseen kansanedustuslaitokseen. 

Vuonna 1906 Suomi sai eduskunnan ja sitä myöten myös työläiset ja maaseudun köyhät saivat oikeuden äänestää ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Ihmiset toivoivat, että työläisten ja torpparien tilannetta voitaisiin kohentaa politiikan avulla. Venäjän keisari kuitenkin hajotti eduskunnan jatkuvasti, joten uudistukset eivät edenneet. Monet työläiset pettyivät demokratiaan.

Sisällissodan edellä köyhyys ja nälkä vain pahenivat. Järjestettiin mielenosoituksia ja lakkoja, jotka kuitenkin usein loppuivat väkivaltaiseen kahinointiin. Sekä valkoiset että punaiset varustautuivat asein.

Sisällissodan jälkeen Suomi oli vielä kahtiajakautuneempi kuin ennen sitä. Sisällissota on meille vieläkin vaikea aihe, mutta voidaan sanoa että se oli tämän maan ja sen asukkaiden yhteinen onnettomuus, joka tapahtui, kun inhimillisiin perustarpeisiin ei vastattu ja osa meistä ajautui epätoivoon.

Taistelut ja vankileirit hirvittävillä olosuhteillaan olivat vain osa tuon sodan kaameuksia. Viime aikoina on jouduttu yhä enemmän tunnustamaan myös täysin turhat, sodan jälkeiset, armottomat teloitukset. Kaksi kolmasosaa sisällissodan punaisista uhreista kuoli vasta itse sodan loputtua. Terrorin kohteeksi joutui myös naisia ja lapsia. 

Hyvät toverit,
ihmiset ovat kantaneet sisällissodan tuskaa vielä kauan varsinaisen sodan loppumisen jälkeen. Uskon, että kuitenkin juuri noina aikoina, verisessä luokkasodassa, on varmistunut ajatus tasa-arvoisemmasta Suomesta. Tuota unelmaa lähdettiin myös toteuttamaan ihmeteltävällä nopeudella kansaa, kyliä ja jopa perheitä repivän luokkasodan jälkeen. Punaisten ja valkoisten lapset laitettiin kouluun istumaan samoihin luokkiin, siirryttiin kahdeksantuntiseen työpäivään ja kunnat pakotettiin lain voimalla huolehtimaan köyhimmistä. Vaikka maa oli vielä kahtiajakautunut, kertyi pikkuhiljaa luottamusta, että asioihin voi vaikuttaa laillistakin tietä. Syntyi Suomen menestystarina, jossa köyhästä maasta kehittyi hyvinvointivaltio, eikä sitä olisi tapahtunut ilman tavallisten ihmisten ahkeruutta, ilman työväkeä ja ammattiyhdistysliikettä, ilman vahvaa vasemmistoa. 

Hyvät toverit,
paitsi että jokaisella on oikeus saada perustarpeensa täytetyksi, jokaisella on oikeus ja jopa velvollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Tämän päivän Suomessa valitettavasti köyhyys lisääntyy ja työväen asemaa heikennetään. Tämä ei kuitenkaan ole väistämätön kehityskulku, jota ei voi torjua ja kääntää. Meidän tulee käyttää yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen niitä rauhanomaisia keinoja, joita meillä on. Äänestäminen on vain eräs pieni osa sitä, mitä todellinen demokratia eli kansanvalta tarkoittaa. Esimerkiksi lehtikirjoittelu, mielenosoitukset ja lakot ovat kaikki käytettävissämme olevia laillisia keinoja saada äänemme kuuluviin. Ihmisarvo ei edelleenkään saa määrittyä varallisuuden, työpanoksen, aktiivisuuden, passiivisuuden tai muun sellaisen seikan perusteella. Jokaisella on oikeus säälliseen toimeentuloon – asuntoon, ruokaan ja terveydenhuoltoon.

Hyvät toverit, rauhanrakentajat,
sisällissodan jälkeen tapahtumista sai puhua vain valkoisten näkökulmasta eikä punaisten haudoille saanut kokoontua muistelemaan uhreja tai viemään kukkia. Kuten näemme, nykyään on onneksi tämäkin asia toisin. Sen lisäksi, että kunnioitamme tänään edesmenneiden punaisten muistoa, osoitamme, että pidämme edelleen arvossa oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden ihanteita ja olemme valmiita osaltamme jatkamaan työtä näiden ihanteiden eteen, siten kuin se kenellekin meistä on mahdollista. Silloin kun omien oikeuksien puolustaminen nyky-yhteiskunnassa tuntuu haastavalta, voimaa saamme siitä, kun näemme muiden tovereiden ponnistelevan siinä rinnalla ja muistamme menneiden sukupolvien uhraukset.