maanantai 24. joulukuuta 2018

Parhaat lahjat annetaan pitkin vuotta

Ystävien piipahdukset, eno käyttää kaupassa. Naapureiden tervehdykset, satunnaiset jutustelut. Tekstit, joita luetaan luovan kirjoittamisen kurssilla. Läheisen kosketus. Hyväsydämisten ihmisten ponnistelut, jotta maailma olisi parempi meille kaikille: ilmastonmuutosta saataisiin torjuttua, jokainen saisi tarvitsemansa terveydenhuollon ja lääkkeet, ruokaa, asiallisen asunnon, vaatteita, ehkä joskus jopa jotain pientä ekstraa.

Joulukortteja en lähettänyt tänäkään vuonna ja lahjoja annoin vain muutamia. Osaksi siksi, että rahat ovat tiukilla. Osaksi siksi, että olen tehnyt parhaani jo pitkin vuotta, eikä joulun materialistinen puoli vetoa. Jouluna minulla on lupa ajatella vain itseäni ja kerätä voimia ensi vuoteen.

Kerran loppuvuodesta kun olin tulossa Helsingistä illan viimeisellä junalla, jolla olen kotona vähän ennen yhtä yöllä, samaan junaan sattui pari tuttavaa. He olivat olleet lavarunotapahtumassa jossain Kallion kuppilassa. Kyselin kiinnostuneena heidän illastaan, sillä rakastan runoutta ja myös lavarunoudesta pidän kovasti. Kohteliaina he kysyivät myös minun illastani. Olin ollut kokouksissa. Syntyy keskustelua enemmänkin. Joudun kertomaan elämästäni työttömänä, joka kuitenkin on monenlaisten aktiviteettien täyttämä - ei kuitenkaan sellaisten aktiviteettien, että hallituksen määrittämä aktiivimalli niistä täyttyisi. Saatko noista mitään rahaa? he kysyvät. Joudun vastaamaan en, mutta joistain menoista korvataan matkakulut ja joskus saan ilmaisen lounaan. He eivät sano mitään, mutta ilmeistä osaan päätellä, että eivät pidä minua kovin järkevänä tyyppinä.

Miksi käytän aikaani ja voimiani aivan vapaaehtoisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen? Onko se siksi, että minusta tulisi jonain päivänä joku, vaikka sitten kansanedustaja? Ei. Jos jotain olen jo politiikassa nähnyt niin sen, että ihminen voi ponnistella ja käyttää aikaansa vaikka miten paljon näissä hommissa, eikä se ole mikään tae, että ponnistelut palkittaisiin missään vaiheessa jollain asemalla tai rahalla, edes kunniakirjalla. Päinvastoin, monilla palaa omaa rahaa jopa tuhansia euroja.

Itse asiassa olin junatapaamisen jälkeen pienessä solmussa itseni kanssa. Olenko aivan hullu? Voisin kaiken tuon ajan maalata öljyväreillä, kirjoittaa runoja tai tehdä jotain muuta, rentouttavampaa. Miksi revin itseäni eri suuntiin?

Loppujen lopuksi en ole keksinyt mitään muuta vastausta kuin että välitän ihmisistä. Välitän siitä, millaisessa maailmassa lapseni tulevat elämään. Toivon, että esimerkiksi pienituloisilla eläkeläisnaisilla, joiden kirjoituksia luin tehdessäni tutkimusta, menisi tulevaisuudessa paremmin.

Parhaat lahjat annetaan pitkin vuotta. Enkä minä todellakaan ole ainut, joka yrittää tehdä parhaansa niillä resursseilla, jotka milloinkin sattuu olemaan, vaan meitä on onneksi useita. Ja juuri se luo toivoa ensi vuoteen. Jotkut levittävät apuaan ja iloa lähipiirissä, toisilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin yhteiskunnallisilla, jopa maailmanlaajuisilla tasoilla. Ratkaisevaa on se, että levitämme pahan sijasta hyvää siellä, missä kuljemmekin.

Esimerkiksi tänään jouluaattona klo 14-17 ruoka-apu järjestää joulujuhlan yksinäisille Karjaan seurakuntakodissa. Tällaista työtä arvostan suunnattomasti. Eikä vain yhtä yksittäistä juhlan järjestämistä, vaan sitä jatkuvaa arkista apua, jota he tunnollisesti jakavat viikoittain.

Unelmani tosin on, että ruoka-avun jakajat voisivat siirtyä muihin puuhiin, kun niin sanotussa hyvinvointivaltiossamme ei enää tarvittaisi leipäjonoja, vaan perusasiat ihmisille olisi turvattu jo muuten. Jokaisen suomalaisen hyvinvointi taataan oikeudenmukaisella politiikalla. Parhaat lahjat annetaan pitkin vuotta pienissä ja suurissa kohtaamisissa ihmisten välillä.

Loppuvuodesta minulle tapahtui muutakin; sain lahjan määräaikaisen työpaikan muodossa. Vuoden alussa jatkan köyhyystutkimuksia kysyen köyhyyttä kokevilta itseltään, kuinka heidän asemaansa voisimme parhaiten kohentaa. Minut myös vahvistettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi ja sain kampanjointiin monenlaista tukea. Käytän tilaisuuden puhuakseni ihmisille unelmistani, miten Suomi olisi parempi meille kaikille. Toivottavasti löytyy ihmisiä, jotka pitävät ajatuksiani kannattamisen arvoisina. Tämän päivän unelmien varaan rakentuu parempi huominen.

Tänä jouluna olen erityisen onnellinen siitä, että voin ensi vuonna jatkaa työtä, jonka koen tärkeäksi.

Jälkikirjoitus 24.12. klo 16: On vaikeaa kertoa kaikesta sellaisena, kuin se mielessä pyörii. Ja jokainen teksti on rajattava jotenkin. Haluaisin lisätä kuitenkin, että ehkä annoin itsestäni turhan epäitsekkään kuvan. On paljon täysin itsekkäitä syitä, miksi ramppaan kokouksissa ja teen mitä teen. Esimerkiksi vasemmistolaispiireissä olen tutustunut ja tutustun jatkuvasti uskomattomiin ihmisiin, jotka ponnistelevat samojen asioiden eteen kuin itsekin. Toki keskustelemme muustakin kuin politiikasta, ja esimerkiksi viime kokouksen jälkeen minulle tarjottiin terästetyt glögit mukavassa seurassa ennen illan viimeisen junan lähtöä.

Suurin itsekäs syy tähän kaikkeen on varmastikin ahdistuksen vaihtuminen toivon ja jopa ilon tunteisiin. Kun näkee omin silmin, että ei ole ainut, jota maailman tilanne huolettaa ja joka kamppailee suunnan muuttamiseksi, siitä saa itsekin voimia omiin toimiinsa. "Joka päivä saa pettyä ihmisiin", puuskahdin juuri viime viikolla. Näiden ajoittaisten mielen pahoittamisten ohella on hyvä, kun joka päivä on myös rinnalla ihmisiä, joita ihailla.

Vaikuttamistyössä saa myös paljon uusia kokemuksia ja ajautuu paikkoihin, tilanteisiin ja tapahtumiin, joita ei olisi etukäteen osannut kuvitellakaan. Tulee esimerkiksi pyyntöjä puhumaan ja pääsee vaikuttamaan sitä kautta. Vuoden alussa saan muun muassa pitää puheenvuoron Brysselissä Euroopan Parlamentissa ja kotimaassa pääsen juttelemaan nuorten kanssa työskenteleville. Molemmat omalla tavallaan tärkeitä tilaisuuksia olla vuorovaikutuksessa.

Ja se työpaikka. Tottakai olin helpottunut saadessani tietää, että minun ei tarvitse vähään aikaan murehtia rahan riittävyyttä tai oikeammin riittämättömyyttä. Melkein pillahdin itkuun.

Kukaan ei ole mitään ilman muita.


Kuva: Eeva-Maria Grekula






perjantai 26. lokakuuta 2018

Raasepori tarvitsee panostuksia elinkeinopolitiikkaan

Raaseporin kaupungin taloudenhoito on liikaa keskittynyt siihen, miten milloinkin rahaa jaetaan, kun ykköskysymyksenä tulisi olla, miten rahoituspohjamme saatetaan siihen kuntoon, että jaettavaa riittää. Kaupunkikehitysosaston perustaminen Raaseporiin ei valitettavasti ole tuottanut niitä hyötyjä, joita on haettu. Nykyisellään sen painopiste on matkailussa ja kulttuurissa. On hienoa, että näihin asioihin panostetaan, mutta tarvitsemme vahvistusta ennen kaikkea elinkeinopolitiikkaan. 

Esitänkin, että etsimme kaupunkiin kehityspäällikön, jolta edellytetään laajaa näkemystä elinkeinopolitiikkaan, strategiseen kaupunkisuunnitteluun ja markkinointiin. Näiden tulee olla kaupunkikehitysosaston kolme kärkeä. Kehityspäälliköllä tulee siis olla katse kokonaisuudessa: yhteistyöhön muun muassa muiden kuntien ja alueen oppilaitosten kanssa, kulttuuriin, matkailuun, liikenteeseen, kaavoitukseen, ympäristöystävällisyyteen, viestintään ja markkinointiin jne. Toiseksi etsitään tehtävänkuvia tarkistamalla kehityspäällikön tueksi elinkeinoasiantuntija, joka voi pureutua nimenomaan vain omaan alaansa.

Kuten on jo yleisesti todettu, kaupunginjohtajan aika ei riitä kaikkeen tarvittavaan elinkeinopoliittisten asioiden hoitamisessa, mutta hänen roolinsa on ilman muuta merkittävä yritysmyönteisen asenteen edistämisessä. Haemme aktiivisempaa otetta elinkeinoelämän tukemiseen myös kaupungin viestinnässä ja markkinoinnissa. Tämä tulee aloittaa nykyisten työntekijöiden tehtävänkuvia tarkistamalla ja selkiyttämällä.

Elinkeinopoliittisissa kysymyksissä voisi tehdä opintomatkan vaikka entiseen asuinkuntaani Raumalle, missä ennen Karjaalle muuttoani työskentelin kaupungin viestinnässä. Jos jotain haluaisin sieltä siirtää tänne, se olisi juuri reipas ote elinkeinopolitiikassa. Rauma saikin keskivertoa paremmat tulokset ELPO-kyselyssä, jossa selvitetään Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön kehittymisestä. Kyselyn mukaan Rauman yrityksiä koskeva päätöksenteko koetaan avoimeksi, yritysten tarpeet huomioidaan ja kunta markkinoi itseään aktiivisesti vetovoimaisena paikkana niin asukkaille kuin yrityksillekin. Raumalaisyrittäjistä yli puolet on tehnyt oppilaitosyhteistyötä ja reilu 60 % on osallistunut julkisiin hankintoihin tarjoamalla kunnalle palveluja. Kunta asettaa elinkeinopolitiikan tavoitteet ja seuraa niiden saavuttamista yhdessä yrittäjien kanssa.

Raaseporissa ELPO-kyselyyn vastattiin tänä vuonna Uudenmaan alueen kunnista innokkaimmin. 64 yrittäjää antoi arvionsa, jossa käytettiin kouluarvosanoja. Tuloksellaan 5,84 Raasepori oli kaukana paitsi oman alueensa myös koko maan keskiarvosta. Elinkeinopolitiikan osa-alueista parhaan arvosanan sai koulutus ja osaaminen (6,44), joka kestää myös maanlaajuista vertailua. Huonoimmat arvosanat puolestaan tulivat hankintapolitiikasta (5,45) ja kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyydestä (5,62).

Yllä esitetty ehdotukseni liittyen kehittämispäällikön ja elinkeinoasiantuntijan valintaan sekä markkinointiin ovat vain eräitä vaihtoehtoja kaupunkimme elinkeinopolitiikan vahvistamiseksi sekä työllisyyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ratkaisevaa on oikea asenne yritystoimintaan ja sitä tukevat palvelut ja päätöksenteko. Siihen, miten elinkeinopolitiikan vahvistaminen käytännössä järjestetään, ei ole yhtä oikeaa tapaa ja olen utelias kuuntelemaan muiden ehdotuksia.

Eeva-Maria Grekula
Raaseporin Vasemmiston puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu suomeksi Etelä-Uusimaassa 25.10. ja ruotsiksi Västra Nylandissa 23.10.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Kansalaisvaikuttaminen vaatii usein sitkeyttä

Hyvä Iida Luhtala 17 v, luin suurella mielenkiinnolla kirjoituksesi (EU 7.10). Kirjoitit siitä turhautumisesta, kuinka nuorten vaikuttamispyrkimykset sivuutetaan. Minulla ei ole tarjota suoraa ratkaisua skeittiparkkipulmaan, mutta olet tervetullut ottamaan yhteyksiä, jos minusta olisi jotain tukea mietittäessä, mitä keinoa jo yritettyjen lisäksi voisitte käyttää. Olinkin itse asiassa iloinen, kun kertasit, mitä kaikkea olette jo asiassa tehneet. Monet tosiaan kuvittelevat, että demokratiaa on äänestäminen vaaleissa ja väliajat vain voivotellaan epämieluisia päätöksiä. Näinhän ei tietenkään ole, vaan vaikuttamiskeinoja on niin lukuisia kuin mihin mielikuvitus piisaa. Tästä esimerkkinä muun muassa juuri taiteen keinot, kuten musiikkivideo, mutta siihen omat taitoni eivät riittäisi. Itse tykkään sen sijaan kirjoittaa ja maalata.

Ikävä kyllä kansalaisaktivistina turhautuminen ja väsyminen on tuttua meille keski-ikäisillekin vaikuttajille. Viimeksi kesällä mietin, mitä järkeä minun on vouhottaa siellä täällä, kun köyhyysongelma näyttäisi Suomessakin vain pahenevan, eikä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa muistetakaan enää kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, ynnä muuta. Voisin yhtä hyvin ottaa rennosti ja ajatella vain itseäni. Eläisin rauhassa ja onnellisesti kissojen ja koirien kanssa, näistä tuskastuttavista asioista mahdollisimman eristyksissä.

Sitten kesätauko loppui ja syksy tuli sekä eri verkostojen ja yhdistysten kokoukset ja koulutukset. Tältä alkusyksyltä mieleeni on painunut kaksi erityistä hetkeä, joissa kesken tavanomaisen yhteisen puuhastelun olen pysähtynyt katselemaan ympärilleni. Ensimmäinen oli UUTTA ry:n (Uudenmaan työttömien yhdistysten aluejärjestön) järjestämässä koulutuksessa, jossa heräsin taas huomaamaan, että meitä on paljon, joille samojen asioiden edistäminen on yhtä tärkeää kuin minulle. Tulokset ponnisteluissa voivat toisinaan olla lähinnä vain kurjistusten lieventämistä, tai joissakin asioissa toistaiseksi puhdas ei mitään. Mutta kuten eräs henkilö UUTTA ry:n piiristä sanoikin, kuinka hullusti asiat olisivatkaan, jos mitään ei olisi edes yritetty? Aina jossain onnistutaankin.

Toinen mieleenpainunut hetki oli EAPN:n (Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen verkoston) kansalaistoimintaryhmän tapaamisessa, jossa me köyhyyttä itse kokeneet toimimme. Olen kyllä usein ennenkin kyseisessä ryhmässä vaikuttunut ihmisten sinnikkyydestä. Nimittäin siellä joillakin meistä on henkilökohtaisessa elämässään paljonkin voimia verottavia pulmia, kuten terveysongelmia. Mutta näistä huolimatta, aina voinnin salliessa, he tulevat ryhmän tapaamiseen ja tekevät paljonkin vaikuttamistyötä, esimerkiksi tuomalla epäkohtia rohkeasti esille televisiossa ja lehdissä. Tätä he eivät tee edes itsekkäistä syistä, vaan erästä aktivistia lainaten: "Jotta kenenkään toisen ei tarvitsisi kokea tätä samaa kuin minä."

Kirjoitit, että periaatteessa nuorten vaikuttamisyrityksiä kehutaan, mutta käytännössä sivuutetaan. Tällainen on tuttua muissakin yhteyksissä. Esimerkiksi köyhyyttä koskevissa asioissa saatetaan kyllä kutsua ikään kuin kuultavaksi pari köyhää, koska se näyttää hyvältä, mutta päätös nuijitaan kuitenkin ennalta ajatellun mukaisesti. Tällaiseksi näennäisvaikuttajaksi ei tarvitse alistua ja jäädä, vaan tehdä kuten sinä teit lehtikirjoituksellasi - nosta vain kissa pöydälle yhä uudestaan.

Kysyit, mihin nuorten vaikuttaminen katoaa? Toivon sydämestäni, että ei mihinkään. Se vahvistaa kansalaistoimijuutta, kun saa kokemuksia siitä, että voi vaikuttaa itseä koskevaan päätöksentekoon. Toivon, että et lannistu.

En voi siis kuitenkaan sanoa, että on helppoa olla kansalaisvaikuttaja. Turhautumisia tulee, ja jos toimii esimerkiksi sosiaalipoliittisten kysymysten parissa, yksittäiset elämäntarinat ovat usein hyvin koskettavia. Niistä nousee vahva huoli yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, joka herättää vaikeita tunteita, kuten ahdistusta ja surua, jopa vihaa. Siksi onkin tärkeää huolehtia omasta jaksamisestaan ja verkostoitua mahdollisimman laajalti oikeisiin tyyppeihin, joiden kanssa voi tukea toinen toistaan, jakaa tehtäviä, vaikuttaa vahvemmin, solmia elinikäisiä ystävyyksiä, ja niin edelleen. Silloin aktiivisuus ei liiaksi vain vie aikaa ja energiaa, vaan myös antaa takaisin silloinkin, kun tavoitteet eivät täyttyneet - siis täyttyneet vielä.

Onnellisuushan ei synny helposta, vaan merkityksellisestä elämästä. Siitä, että on ympärillä hyviä ihmisiä ja haasteita, joiden parissa joskus aina myös onnistuukin, vaikka välillä tuntuisi ihan muulta ja tekee mieli lannistua. On tärkeää unelmoida.

On hyvä muistaa myös turhautumisen aikoina, mikä kaikki vaikuttamistyössä motivoi. Itse saan voimaa juuri kuvailemani kaltaisista upeista ihmisistä, joihin olen saanut aktivistina tutustua. Voi myös kääntää ajattelunsa niin, ettei taistele mitään vastaan, vaan hyvien asioiden puolesta, jolloin toimimiseen tulee heti myönteisempi ote. Tietysti olen silloinkin huolestunut esimerkiksi koulutusleikkauksista ja siitä, kuinka ilmastonmuutos näkyy jo teidän seuraavan sukupolven elinaikana. Minulla on nimittäin kaksi suunnilleen sinun ikäistäsi tytärtä. On kuitenkin innostavampaa ajatella muun muassa, että teen osuuteni sen eteen, että teillä nuorilla olisi tulevaisuus, jossa kaikista pidetään huolta ja on mahdollisuuksia toimia omien kykyjen ja kiinnostusten mukaan.

Toivotan sinulle sitkeyttä opintoihin ja muiden tavoitteiden saavuttamiseen sekä hyvää syksyä.

Eeva-Maria Grekula, ensi kuussa 40 v.

Kirjoitus on julkaistu Etelä-Uusimaassa 14.10. ja vastaus tähän Iida Luhtalan tekstiin.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Slå inte ihop Raseborgs Vatten och Ekenäs Energi

Det lönar sig inte att slå ihop Raseborgs Vatten och Ekenäs Energi Ab. Vi ifrågasätter de synergier som skulle komma från sammanslagningen av två ekonomiskt stabila enheter som ger invånarna ett brett utbud av tjänster och funktioner. Det är också svårt att ta ställning till hur realistiska de beräknade förmånerna i verkligheten är då det saknas mer specifik information.

Sammanslagningen av företaget Ekenäs Energi Ab och det kommunala affärsverket Raseborgs Vatten skulle vara problematisk. Raseborgs Vatten är ett så kallat naturligt monopol som ansvarar för en av bastjänsterna för invånarna i Raseborg, och därmed sköter den en av de grundläggande uppgifterna av staden. Ekenäs Energi däremot fungerar enligt affärslivets regler i syftet att göra vinst. Enligt lagen om vattentjänster har kommunen ansvaret att organisera och tillgängliggöra denna grundläggande tjänst, men kommunen skulle faktiskt vara hos företagets nåd i saken.

Genom sammanslagningen skulle beslutsfattandet hamna längre bort i händerna på ett fåtal. I praktiken skulle bolaget leva sitt eget liv i enlighet med aktiebolagslagen, så att stadens makt i beslutsfattandet skulle vara mycket svag. Skattebetalarnas pengar skulle användas för företagsdrivande, och då skulle det inte vara möjligt att få information på samma sätt som i kommunalförvaltningen, där dokumenterna är offentliga.

Dessutom finns det en betydlig skatteförmån i att behålla vattenverket som ett kommunalt företag. Dess intäkter är skattefria för kommunen. Som ett företag borde vattenverket däremot betala staten 20 procent samfundsskatt av vinsten.

Det är känt att vattenpriset i Jyväskylä, där en liknande fusion förverkligades för redan en tid sedan, har stigit med en tredjedel efter att staden sålde vattenaffärsverksamheten till Jyväskylän Energia. Det dyra vattnet har gjort Jyväskylä till den näst dyraste staden enligt en jämförelse av boendekostnader som gjordes av Finlands fastighetsförbund. Anställda i Jyväskylän Energia har blivit uppsagda och kundservice utkontrakterad . Jyväskylä stad har kapitaliserat energibolaget genom att bevilja lån för att säkerställa att bolaget kan ta hand om nödvändiga investeringar. Således har staden förlorat miljontals euro i ränteintäkter varje år.

Raseborgs Vattens bekymmer för högre bas- och användaravgifter är därför motiverade. Vi är också oroade över att servicekvaliteten kan försämras. När vinstmaximeringen blir det främsta målet i verksamheten, finns det till exempel risk för att reparationerna i vattenledningsnätet inte hanteras ordentligt och att avloppsvattnet förorsakar miljöproblem. Detta har skett till exempel i England på grund av privatiseringen, som vi har fått läsa i tidningarna på sistone. Den värsta hotsbilden är att stora internationella företag blir intresserade av sådana mångbranchföretag där den kommunala vattenförvaltningen har blivit sammanslagen med energibolag. Det finns också en tendens i Finland att sådana mindre företag har slagits samman. Detta gör dem mer attraktiva för multinationella profitörer.

Vi måste tänka långsiktigt på följderna av besluten som görs nu och föreställa oss hoten och möjligheterna till och med för de kommande generationerna. I ljuset av detta är sammanslagningens risker alldeles för stora för att Raseborgs Vänster skulle vara villig att stödja den.

Mielipide on julkaistu Etelä-Uusimaassa 23.9.2018.


lauantai 22. syyskuuta 2018

Ehdolla eduskuntaan

Pari viikkoa sitten Raaseporin Vasemmiston kokouksessa minua esitettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi ja ehdotus sai kannatusta. Ehdokkuus vahvistettiin piirihallituksessa keskiviikkona.

Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta tuoda esille itselleni tärkeitä asioita, puhua siitä että Suomessa on kyllä varaa pitää jokaisesta huolta ihmisarvon mukaisesti. Nykypolitiikassa tätä ymmärrystä ja tahtoa on puuttunut, ja on ollut hirvittävää huolestua jopa perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien toteutumisesta tämän päivän Suomessa.

Kampanjoinnista ja vaalituloksesta riippumatta jatkan kansalaisaktivismia muun muassa köyhyyden vähentämiseksi, sillä nämä ovat minulle sydämen asioita. Politiikka on kuitenkin se varsinainen vaikuttamisen paikka ja mahdollisuus, siksi olen mukana. Kampanjani tulee rakentumaan sille perustalle, mitä muutenkin teen ja millainen olen. Jonkin verran kampanja-aputarjouksia olen jo nyt ehtinyt saada, mistä olen hyvin otettu. Jos se mitä teen on kolahtanut sinuun, haluat tukea ja pystyt jotenkin auttamaan, toivon että otat yhteyksiä.

Kuva: Henri Melaanvuo


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Nuoret eivät ole hankalia tapauksia, mutta ennakkoasenteet ovat

Etelä-Uusimaassa 16.8. kirjoitettiin oppilasmäärien laskusta Raaseporin kouluissa. Lisäksi ilmaistiin huolta oppilaiden saaman psykiatrisen hoidon määrästä ja siitä, että ”tapaukset ovat aiempaa hankalampia” ja on yhä enemmän nuoria, jotka ”eivät voi olla oikein missään”.

Aikuisilla on aina päävastuu siitä, millainen ilmapiiri kasvuympäristössä vallitsee, oli kyse sitten vaikkapa kodista tai koulusta. Valitettavasti jos kohtaa nuoria sellaisten ennakkokäsitysten varassa, että nämä ovat niitä ”hankalia tapauksia”, mitä todennäköisimmin myös hankalia tapauksia saa silmilleen. Eihän nuoret toden totta voi missään olla, jos ei ole paikkaa, jossa tuntisi itsensä toivotuksi. Kukaan ei mene kouluun vain oppiakseen, vaan sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä.

Ikävä kyllä jotkut joutuvat kohtaamaan nuorena haasteita, joita olisi vaikea aikuisenkin käsitellä. Ongelmien taustalla voi olla hyvin erilaisia syitä, ja paljon sellaista, mihin nuori itse ei voi vaikuttaa mitenkään. Muun muassa viimeaikaiset poliittiset päätökset ovat ajaneet koteja ja kouluja entistä ahtaammalle, esimerkiksi koulutukseen käytetään nykyhallituksen kyseenalaisesta ansiosta noin miljardi euroa vuodessa aiempaa vähemmän. Köyhimpien perheiden olosuhteet on ajettu tosi tiukille leikkaamalla sosiaaliturvaetuuksista, joista ei olisi enää pitänyt nipistää euroakaan. Lapsemme eivät elä missään umpiossa, vaan paitsi tällaisten yhteiskunnallisten rakenteiden puitteissa myös henkilökohtaisempien elämäntilanteiden keskellä.

Usein oppimistulokset paranevat jälleen sitä myötä, kun lapsi saa muuten asioita kuntoon. Mitä enemmän kannustavia aikuisia on lapsille tarjolla, sen parempi. Nuoruus on kuitenkin vaihe, jossa suurin osa elämästä on toivottavasti vielä edessäpäin. Silloin meillä aikuisilla on yhä mahtavat mahdollisuudet olla myötävaikuttamassa niin, että nuori huomaa oman potentiaalinsa sekä saa tukea ja voimia kasvaa sitä kohti. Suuri kysymys mielestäni onkin, onko lapsella aito mahdollisuus päästä aiemmin saamastaan ongelmatapauksen leimasta?

Julkisten palvelujen taso vaikuttaa tietysti myös nuorten hyvinvointiin. Kun perheiden palvelut ovat kunnossa, Raasepori on houkuttava paikka asuinsijaansa valikoiville, eikä tarvitsisi niistä oppilasmääristäkään olla enää niin hirveän huolissaan. Lasten ja heidän perheidensä tulisi saada apua matalalla kynnyksellä ja mahdollisimman nopeasti, ja ilman että äkkinäisesti isketään vaikean tapauksen leima lapsen otsaan ja siinä samalla vielä kyseenalaistetaan oireilevan lapsen äidin ja isän kyky vanhemmuuteen. Kun vanhemmat joutuvat hakea turhaan apua, viranomaiset puolestaan joutuvat kohtaamaan hädässään kiukustuneita vanhempia. Ei tietenkään edistä lapsen asiaa, jos palaveripöydän äärellä kokoontuu vanhempia ja viranomaisia puolustuskannalla omissa asemissaan.

Keskinäisestä epäluottamuksesta tulisi päästä yhteistyöhön, jossa nähdään realistisesti paitsi lapsen elämän haasteet myös myönteiset puolet, ja etsitään räätälöityjä ratkaisuja juuri tämän lapsen ja juuri tämän perheen tarpeisiin. Melko usein nuorilla ja heidän vanhemmilla itsellään on melko hyvä käsitys siitä, mikä auttaisi, jos vain apua saisi. Kunnioittava kuulluksi tuleminen ongelmista huolimatta on jo merkittävä helpotus vaikeuksissa ja ensimmäinen askel kohti parempaa. Se on hyvä, että vastuunjakoa nuorten asioissa selkiytetään, jotta löytyy taho, joka varmasti ottaa nuoresta kopin. Mutta samalla vastuu on meillä kaikilla aikuisilla arkisissa kohtaamisissa lasten kanssa.

Kirjoitus julkaistiin Etelä-Uusimaassa 26.8.2018

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään

Kun vielä asuin ja työskentelin Raumalla, ideoin ja toteutin tällaisen jutun kaupungin turvallisuusteemaiseen tiedotuslehteen. Näyttää pätevältä edelleen, vaikka tuosta lienee jo kuutisen vuotta. (Kuvitus ei ole minun.)



sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Poetry Slam -karsinnoissa viimeiselle kierrokselle

Osallistuin lauantaina Fiskarsin Kuparipajalla pidettyihin Poetry Slamin SM-karsintoihin. Sain kuulemma kahdelta ensimmäiseltä kierrokselta parhaat pisteet, mutta sitten kolmas kierros ei enää omastakaan mielestäni mennyt niin hyvin ja voiton vei Australiasta kotoisin oleva Nathalie Sallegren. Hän on sitten mukana syyskuun finaalikilvoittelussa Helsingissä, toivottavasti menestys jatkuu siellä!

Kisoihin osallistui itse asiassa muutamia kavereitanikin samalta luovan kirjoittamisen kurssilta, josta olen blogissani aiemminkin kirjoittanut. Joten tukijoukot oli kunnossa ja onnistuin liftaamaan yöllä kotiin ystävällisen pariskunnan kyydissä. Kaiken kaikkiaan jännittävä ja iloinen ilta! Ja lavarunoilu jatkuu muissa merkeissä.

Sain komean ruusun kannustusjoukkoihini kuuluneelta Harry Yltävältä,
joka on Raaseporissa ainut vasemmistolainen kaupunginvaltuutettu.

torstai 17. toukokuuta 2018

Kansainvälistä verkostoitumista

Olen paljon puhunut verkostoitumisen tärkeydestä, kun ajetaan yhteisiä asioita. Köyhyysaktivistina olen jo mukana European Anti-Poverty Networkin työryhmissä ja Vasemmistossa. Nyttemmin olen löytänyt jälleen uuden verkoston, CIF-organisaation, joka järjestää kansainvälisiä vaihto-ohjelmia. Tor-Erik Söderholm kutsui minut mukaan tapaamaan verkoston kautta Nepalista Raaseporiin saapunutta Resh Basnetia. Hän on kotimaassaan toiminut ammattikorkeakoulun rehtorina ja on täällä tutustumassa suomalaiseen sosiaalialaan ja kuntoutukseen.

Puhuimme muun muassa siitä, miten sama tuhat euroa on sittenkin aivan eri summa riippuen siitä, ollaanko Nepalissa vai Suomessa. Kerroin paitsi tutkielmastani myös siitä kansainvälisestä työstä, johon oma tutkimukseni perustuu. Lisäksi kuljeskelimme kauniissa Karjaan maisemissa lähellä Mustionjokea.

Matti Tukiainen, Stina Stengård, Harry Yltävä, Resh Basnet ja minä.
Illanvietossa olivat myös Tor-Erik Söderholm ja Ann-Marie Lindqvist.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Puheeni punaisten haudalla vappuaamuna Pohjassa

Hyvät toverit, 
on suuri kunnia kokoontua kanssanne täällä Pohjassa kunnioittamaan punaisten muistoa ja puhua tässä tilaisuudessa juuri tänä vappuna, kun sisällissodasta on sata vuotta.

Ennen sisällissotaa Suomesta oli tullut luokkayhteiskunta, jossa ihmisen arvo ja asema määrittyivät varallisuuden mukaan. Työläiset, joilla ei ollut omaisuutta, olivat yhteiskunnan alinta luokkaa. Maaseudulla väki jakautui yhtäältä maata omistaviin, rikastuviin talonpoikiin ja toisaalta työläisiin, jotka eivät omistaneet maata vaan pysyivät köyhinä. Työläiset tekivät pitkiä työpäiviä surkeissa oloissa ja pienellä palkalla. Asemaansa parantaakseen työväki perusti ammattiyhdistyksiä ja jopa oman puolueen, vaikka heillä ei ollut oikeutta osallistua säätyvaltiopäiville eli silloiseen kansanedustuslaitokseen. 

Vuonna 1906 Suomi sai eduskunnan ja sitä myöten myös työläiset ja maaseudun köyhät saivat oikeuden äänestää ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Ihmiset toivoivat, että työläisten ja torpparien tilannetta voitaisiin kohentaa politiikan avulla. Venäjän keisari kuitenkin hajotti eduskunnan jatkuvasti, joten uudistukset eivät edenneet. Monet työläiset pettyivät demokratiaan.

Sisällissodan edellä köyhyys ja nälkä vain pahenivat. Järjestettiin mielenosoituksia ja lakkoja, jotka kuitenkin usein loppuivat väkivaltaiseen kahinointiin. Sekä valkoiset että punaiset varustautuivat asein.

Sisällissodan jälkeen Suomi oli vielä kahtiajakautuneempi kuin ennen sitä. Sisällissota on meille vieläkin vaikea aihe, mutta voidaan sanoa että se oli tämän maan ja sen asukkaiden yhteinen onnettomuus, joka tapahtui, kun inhimillisiin perustarpeisiin ei vastattu ja osa meistä ajautui epätoivoon.

Taistelut ja vankileirit hirvittävillä olosuhteillaan olivat vain osa tuon sodan kaameuksia. Viime aikoina on jouduttu yhä enemmän tunnustamaan myös täysin turhat, sodan jälkeiset, armottomat teloitukset. Kaksi kolmasosaa sisällissodan punaisista uhreista kuoli vasta itse sodan loputtua. Terrorin kohteeksi joutui myös naisia ja lapsia. 

Hyvät toverit,
ihmiset ovat kantaneet sisällissodan tuskaa vielä kauan varsinaisen sodan loppumisen jälkeen. Uskon, että kuitenkin juuri noina aikoina, verisessä luokkasodassa, on varmistunut ajatus tasa-arvoisemmasta Suomesta. Tuota unelmaa lähdettiin myös toteuttamaan ihmeteltävällä nopeudella kansaa, kyliä ja jopa perheitä repivän luokkasodan jälkeen. Punaisten ja valkoisten lapset laitettiin kouluun istumaan samoihin luokkiin, siirryttiin kahdeksantuntiseen työpäivään ja kunnat pakotettiin lain voimalla huolehtimaan köyhimmistä. Vaikka maa oli vielä kahtiajakautunut, kertyi pikkuhiljaa luottamusta, että asioihin voi vaikuttaa laillistakin tietä. Syntyi Suomen menestystarina, jossa köyhästä maasta kehittyi hyvinvointivaltio, eikä sitä olisi tapahtunut ilman tavallisten ihmisten ahkeruutta, ilman työväkeä ja ammattiyhdistysliikettä, ilman vahvaa vasemmistoa. 

Hyvät toverit,
paitsi että jokaisella on oikeus saada perustarpeensa täytetyksi, jokaisella on oikeus ja jopa velvollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Tämän päivän Suomessa valitettavasti köyhyys lisääntyy ja työväen asemaa heikennetään. Tämä ei kuitenkaan ole väistämätön kehityskulku, jota ei voi torjua ja kääntää. Meidän tulee käyttää yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen niitä rauhanomaisia keinoja, joita meillä on. Äänestäminen on vain eräs pieni osa sitä, mitä todellinen demokratia eli kansanvalta tarkoittaa. Esimerkiksi lehtikirjoittelu, mielenosoitukset ja lakot ovat kaikki käytettävissämme olevia laillisia keinoja saada äänemme kuuluviin. Ihmisarvo ei edelleenkään saa määrittyä varallisuuden, työpanoksen, aktiivisuuden, passiivisuuden tai muun sellaisen seikan perusteella. Jokaisella on oikeus säälliseen toimeentuloon – asuntoon, ruokaan ja terveydenhuoltoon.

Hyvät toverit, rauhanrakentajat,
sisällissodan jälkeen tapahtumista sai puhua vain valkoisten näkökulmasta eikä punaisten haudoille saanut kokoontua muistelemaan uhreja tai viemään kukkia. Kuten näemme, nykyään on onneksi tämäkin asia toisin. Sen lisäksi, että kunnioitamme tänään edesmenneiden punaisten muistoa, osoitamme, että pidämme edelleen arvossa oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden ihanteita ja olemme valmiita osaltamme jatkamaan työtä näiden ihanteiden eteen, siten kuin se kenellekin meistä on mahdollista. Silloin kun omien oikeuksien puolustaminen nyky-yhteiskunnassa tuntuu haastavalta, voimaa saamme siitä, kun näemme muiden tovereiden ponnistelevan siinä rinnalla ja muistamme menneiden sukupolvien uhraukset. 



torstai 26. huhtikuuta 2018

Tutkimus yhteiskunnallisena vaikuttamistyönä

Kirjoitin Turun yliopiston Elävää tiedettä -blogiin omasta tutkimusaiheestani. Tosin blogitekstin kirjoittaminen aiheutti vähän päänvaivaa, sillä vasta aloittelin väitöskirjatyötäni. Mitä kerrottavaa vielä irtoaisi? Oli myös vaikea arvailla, kuinka pitkälle yliopisto antaa mennä kantaaottavuudessa.

Puolueettomuuden vaatimus on ehkä joiltain osin mennyt hieman liian pitkälle akateemisessa maailmassa, mitä tulee aatteisiin. (Rahoittajia ehkä miellytetään joillain aloilla, en tiedä?) Uskoisin, että osittain puolueelliseksi leimaamisen pelosta nykypolitiikka voi olla niin kovaa vähäosaisille. Kellä on kanttia asettua selvästi heikoimpien puolelle? Ja kuinka tärkeää tämä olisi, kun he itse eivät jaksa tai kykene puolustautua.

Valmiissa blogikirjoituksessani asetun selvästi köyhyyttä kokevien puolelle myös tutkijana. Olin iloinen, että Turun yliopiston viestintä halusi muokata tekstistäni vain yhtä virkettä. Tällainen siitä sitten tuli. Puolueettomuuden sijaan tutkimusta voi tosiaan tehdä myös tiedostaen oman paikkansa ja näkökulmansa, sekä kirjoittamalla sen auki.

Parhaita neuvoja kaikessa yksinkertaisuudessaan, joita olen aktivistin urallani
saanut, on tullut Vailla Vakinaista Asuntoa -yhdistyksen puheenjohtajalta
Reijo Pipiseltä. Hän kannusti pysymään rehellisesti omana itsenäni.

perjantai 2. helmikuuta 2018

Tästä talosta kukaan ei lähde töihin


Juuri sopivasti Ääni työttömälle -mielenosoituspäiväksi valmistui uutta lakkoilumusiikkia. Kappaleen on kirjoittamaani runoon säveltänyt lahjakas raaseporilainen Mikael Öhman, jonka luotsaamaan Taudinkuva-yhtyeeseen kuuluvat lisäksi Sami Liuhto, Samuel Alho, Tuomas Himanen ja Joonas Almila.

Kirjoitin kyseisen runon hyvin vihaisena ja täysin kyllästyneenä työttömien syyllistämiseen. Runo aloittaa myös Yle Radio 1:lle käsikirjoittamani pitkän radiofeaturen Runoja köyhyydestä, joka tulee kuultavaksi kesäkuussa. Siinä tekstin tulkitsee näyttelijä Noora Dadu, joka on tuttu muun muassa Ryhmäteatterin Eduskunta-trilogiasta ja sooloteoksistaan Minun Palestiinani ja Fail.

Tässä runo sekä alkuperäisessä muodossaan että musiikiksi soviteltuna:

Tästä talosta
ei kohta kukaan lähde töihin.
Kunhan vastapäisen huoneiston rouva
on opettanut työnsä puolalaisille,
tästä talosta ei kukaan enää lähde töihin.
Päivisin eläkeläisrouva lähtee
tavanomaiselle lenkilleen, yksinhuoltaja
kusettaa koiran ja vie lapsen kouluun,
mutta Esko juo eikä Daniil saa töitä nyt
kun asettui Suomeen ja tulee kalliimmaksi
palkata joten kukaan ei enää lähde töihin
tästä talosta. Monta asuntoa on tyhjillään,
kukaan ei halua muuttaa tänne metsän
reunaan missä asuu vain huonoja ihmisiä
joista kukaan ei lähde töihin, enää,
jokainen meistä on ollut töissä,
silloin kun ei vielä oltu vanhoja eikä
sairaita ja töitä oli meille kaikille.

Mutta yhteiskunnan hyvät ihmiset
tekevät kahden työt etteivät menettäisi
omaa työtään ja ettei kukaan huomaisi
että heistä ei oikeasti ole mihinkään,
he eivät leimaa kellokorttiinsa kaikkia
tunteja koska tunnit voivat olla plussalla
vain kaksikymmentä tuntia eikä
kaikkia töitä saa tehtyä työajalla
ja se tietenkin on ihmisen oma vika
eivätkä he suin surminkaan halua
muuttaa metsän reunan betonilootaan
ja tulla yhdeksi meistä joista
kukaan ei lähde töihin,
eivätkä he halua lastaan lähelle meidän
penskoja jotka vetävät huumeita tai
niin he ainakin ovat kuulleet, alkoholia
nyt kumminkin tai tupakkaa, heidän lapsensa
eivät paheisiin ehdi koska vapaa-aika on
täytetty hyödyllisillä harrastuksilla,
joihin köyhillä ei onneksi ole varaa.

Tässä talossa aamuisin on vain
kahvi keitettävänä, harvoin muille
kuin itselleen, sillä vaimo jätti Eskon
joka joi ja menetti työpaikkansa kun
väkeä alettiin vähentää eikä
viinankäyttöä enää hyväksytty tehtaalla,
yksinhuoltaja ei enää luota miehiin, Daniil
kyllä unelmoi poikaystävästä mutta
jostain syystä vain tytöt kiinnostuvat.

Niinpä me olemme täällä köyhiä ja
yksinäisiä, ette opi meitä tuntemaan sillä
kukaan ei lähde töihin koska töitä ei ole
vaikka jokainen meistä työikäisistä ja
työkykyisistä haluaisi mennä töihin
ja saada rahaa ja tulla toimeen, mutta
kukaan meistä ei lähde töihin tästä
talosta jossa kukaan ei halua asua.
Ehkä välillä meitä onnistaa ja meidät
aktivoidaan työhön josta ei saa
palkkaa mutta menemme silti, jotta
emme menetä niitä vähiä tukia joilla
yritämme sinnitellä seuraavaan
etuuspäivään seuraavaan leipäjonoon,
eikä kukaan edes halua palkata oikeasti
kun on saatavilla palkatonta työvoimaa,
mutta me olemme yhteiskunnan
huonoja ihmisiä ja meitä sanotaan loisiksi
mutta jos me sanomme teitä
ahneiksi te järkytytte syvästi ja muistatte
jonkun joka ei joskus tullut töihin koska
olisi menettänyt yhteiskunnan tuet
sillä yhteiskunnan tuet eivät kannusta
meitä töihin eikä tietenkään ole
kyse siitä että ette maksa palkkaa
jolla voisi tulla toimeen, pysymme
tässä talossa metsän reunalla,
jonka asunnot eivät varmaankaan
kauan enää ole tyhjiä. Jatkuvasti
enemmän meitä jotka emme lähde töihin
ei aamulla eikä illalla, kohtaamme
rappukäytävissä ja pyykkituvilla, harvoin
tajuamme olevamme samaa perhettä
sillä epäillään Eskon varastaneen pyykkiä
ja myyneen kirpputorilla ja eläkeläinen
ei tajua meitä nuoria joita työnteko ei
kiinnosta, ja Daniil, no sehän on se
ryssä jonka sukupuolesta ei voi olla varma,
paljon on taakkaa yhdelle ihmiselle
kuulua kahteen vähemmistöön ja
olla lisäksi työvoiman ulkopuolella.

Tästä talosta
ei kukaan enää lähde töihin
ja tällaisia taloja
syrjässä metsän reunalla
on koko ajan enemmän
niin että meistä tulee
kaupunginosia ja kyliä
jonne hyvät ihmiset eivät
halua ollenkaan astua,
tähän suuntaan tälle alueelle
näihin taloihin joista
kukaan ei lähde töihin,
talous ei kasva ja valtio
velkaantuu ja se on meidän syy
jotka asumme näissä taloissa
joista kukaan ei lähde töihin
joissa kukaan ei halua asua.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Laki työttömyysturvan aktiivimallista kumottava

Hallitus on jälleen laatinut uudistuksen, jonka väitetty tavoite on kannatettava, mutta konstit tavoitteeseen pääsemiseksi ovat aivan vääränlaiset. Työttömyysturvan aktiivimallin on sanottu nostavan työllisyysastetta ja vähentävän työttömyyttä. Aktiivimalli on kuitenkin pelkkä ongelmakimppu, joka kohtelee työttömiä epätasa-arvoisesti. Pienituloisiin ihmisiin kohdistuva malli ei missään nimessä saisi olla niin sekava, että sitä ei ymmärrä työttömät saati edes itse aktiivimallin hyväksyneet ministeritkään. Aktiivimallin monimutkaisuus tarkoittaa luonnollisesti myös hallinnollista raskautta. Käytännössä kyseessä on työttömyysturvan leikkaus, joka lisää eriarvoisuutta yhteiskunnassa ja vastaavasti kasvattaa menoja muissa muodoissa, kuten toimeentulotukena.

Laki työttömyysturvan aktiivimallista tarkoittaa, että työttömiä ihmisiä ryhdytään rankaisemaan työttömyydestään, vaikka päätöksen työllistämisestä tekee aina työnantaja, ei työtön itse työvoimapoliittisin perustein. Suomessa on työ- ja elinkeinoministeriön viimeisimmän työllisyyskatsauksen mukaan 271 300 työtöntä työnhakijaa ja avoimia työpaikkoja puolestaan vain 37 500. Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita oli samaan aikaan hieman yli 76 000 ja avoimia työpaikkoja 12 700. Tällaisissa olosuhteissa on yksinkertaisesti väärin rangaista työnhakijaa työttömyydestään leikkaamalla hänen toimeentuloaan.

Samanaikaisesti työttömiä syyllistetään työhaluttomuudesta ja laiskuudesta, mikä on ennenkuulumatonta. Aiemmin työttömyyttä pidettiin yksilöä kohdanneena onnettomuutena, ja ihmisiä pyrittiin aidosti tukemaan työllistymisessä ja työttömyysaikana pärjäämisessä. Näin tulisi nytkin toimia.

Pienituloisten nöyryyttämiselle on tehtävä loppu. Aktiivimallin lisäksi hallitus jo suunnittelee työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan työttömyyskorvauksen poistamista kokonaan kahden kuukauden ajaksi, jos työtön ei täytä usein lähes mahdottomia työllistymisen kriteerejä.

Uudenmaan Vasemmistoliitto toivoo kansalaisia aktivoitumaan ja allekirjoittamaan kansalaisaloitteen aktiivimallin kaatamiseksi ennen kuin aloite suljetaan 31.1. Lisäksi kehotamme osallistumaan SAK:n järjestämään mielenilmaukseen aktiivimallia vastaan perjantaina 2. helmikuuta klo 11-13 Helsingissä Senaatintorilla. SAK järjestää myös ilmaisen bussikuljetuksen Hangosta Tammisaaren ja Karjaan kautta. Kyytiin tulee ilmoittautua 31.1. mennessä. 

Eeva-Maria Grekula, köyhyystutkija
Raaseporin Vasemmiston puheenjohtaja
Uudenmaan Vasemmistoliiton piirihallituksen jäsen

Hanna Ojamo
Uudenmaan Vasemmistoliiton piirihallituksen varajäsen, työvaliokunta

Ääni työttömälle -mielenosoituksessa Pohjois-Suomesta
saapuneiden Teollisuusliiton lakkoilijoiden kanssa.