Kannattaako auttaa vasta kun on ihan pakko?

Tiukassa taloustilanteessa syyttävä sormi sojottaa usein paljon palveluja tarvitseviin, kuten ikääntyneisiin tai ihmisiin, joilla on mielenterveys- tai päihdeongelmia. On tullut tavaksi säästää heidän palveluistaan talouden nimissä. Yhä uusia säästötoimia penääviä mainostetaan järjen ääninä, jotka ymmärtävät parhaiten siitä, miten kuntien tai valtion talous toimii. Ja tottahan se on: ihmisten auttamiseen tarvitaan rahaa.

Rahasta on tullut yhteiskunnassamme niin tärkeä asia, johon valta kietoutuu, että puheet inhimillisen kärsimyksen vähentämisestä ja välittämisestä kuulostavat varsin pehmoisilta sen rinnalla, jos kaveri vieressä alkaa puhua miljardeista. Koska en missään nimessä halua tuottaa itsestäni mielikuvaa minään helläsydämenä, puhun minäkin rahasta niin kuin järkevät ihmiset tekevät ollakseen uskottavia.

Joakim Zitting, Varpu Wiens ja Sakari Kainulainen julkaisivat viime vuonna Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä kiinnostavan artikkelin huono-osaisuuden merkityksestä kuntien taloudelle. He laskivat, mikä on pitkäaikaistyöttömyyden, ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen, lastensuojelun sekä mielenterveys- ja päihdeongelmien hinta kunnille: 2,3 miljardia euroa. Tilanteen pelätään pahenevan koronakurituksen myötä. Mikä avuksi, kun lakisääteisistä etuuksista ja palveluista ei edes voi leikata.

Hellä puoleni pyrkii esille ehdottaakseen, vähentäisivätkö ennaltaehkäisevät ja oikea-aikaiset palvelut paitsi ihmisten itsensä (ja heidän läheistensä) tuskaa ja ahdistusta myös kustannuksia. Tällöin ihmisten tilanteet eivät kenties pääsisi heikentymään niin, että korjaavia palveluita tarvittaisi. Siis niitä palveluita, jotka ovat usein lakisääteisiä ja kalliita, kuten lastensuojelussa huostaanotto ja lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle.

Tutkijoiden näkemys kannustaa tähän. Merkitystä on paitsi nopeammalla palveluiden piiriin pääsemisellä myös tavalla, jolla palvelut on järjestetty. Eri toimintoja ja sektoreita integroivilla rakenneuudistuksilla on pystytty alentamaan kustannuksia. Asiakkaan näkökulmastakin on mukavampaa, kun ei pompotella vastuutahojen välillä, vaan palvelupolut ja hoitoketjut ovat sujuvampia.

Sote-uudistuksen odotetaan osaltaan ratkaisevan näitä ongelmia, mutta edelleen tarvitaan viisautta mieluummin satsata kuin leikata matalan kynnyksen ehkäisevistä palveluista talouspaineiden keskellä. Muu tapa toimia voi pahimmillaan aiheuttaa vain lisää kustannuksia. Ihmisten auttamisessa tunne ja järki, rakkaus ja raha, ovat lopulta samalla puolella.

(Kolumni on julkaistu Eläkeläinen-lehdessä helmikuussa 2021.)

Poliittiset ajatuspajat tiedontuottajina ja yhteiskunnallisina keskustelijoina

Helsingin Sanomat, joka mainostaa itseään sanomalla, että ”faktoille on nyt suurempi tarve kuin koskaan”, tuntuu pääkirjoituksessaan 27.12.2020 paheksuvan politiikkarelevanttia, valtioneuvoston tärkeäksi katsomaa ja valtion rahoittamaa tutkimusta ja vihjaavan siihen suuntaan, että näin tuotetaan ”tarkoitushakuisia selvityksiä” sen oikean, ”varsinaisen yliopistotutkimuksen” sijaan. Lisäksi Helsingin Sanomien mukaan ulkopuolisen on yhä vaikeampi erottaa nämä kaksi toisistaan.

Tämän voi tietysti katsoa piikiksi poliittisten ajatuspajojen suuntaan. Suomessa poliittisia ajatuspajoja on jokaisella suurimmalla puolueella eli kahdeksan. Yksi ajatuspajoista, keskustataustainen e2 Tutkimus, on halunnut irtaantua itsenäiseksi tutkimuslaitokseksi, joten keskustaan kytköksissä oleva ajatuspaja on tätä nykyä Alkio. Poliittiset ajatuspajat saavat toimintaansa avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Poliittiset ajatuspajat käynnistettiin kokeiluna vuonna 2005 osana kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa (Matti Vanhasen hallitusohjelma 2003). Ajatuspajojen toivottiin vahvistavan kansanvaltaa muun muassa siten, että ne toisivat uusia ideoita ja uutta tietoa niin poliittiseen keskusteluun kuin itse päätöksentekoonkin.

Ajatuspajat voivat esimerkiksi järjestää keskustelutilaisuuksia ja niiden asiantuntijat kommentoida yhteiskunnallisia asioita vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Ajatuspajojen päätehtäväksi näyttää kuitenkin vakiintuneen julkaisujen tuottaminen. Mutta kuinka vakavasti poliittisissa ajatuspajoissa tuotettuihin julkaisuihin kannattaa suhtautua?

Jaottelu tieteelliseen ja ei-tieteelliseen tutkimukseen tuli esille myös Jutta Kanniston suomalaisia poliittisia ajatuspajoja koskevassa tutkimuksessa niin päättäjien kuin ajatuspajojen toiminnanjohtajien haastatteluissa. Osa ajatuspajajohtajista totesi, että julkaisut tehdään tieteen kriteerein, kun taas toisaalta todettiin ajatuspajojen julkaisevan muunlaistakin materiaalia. Päälinja näytti olevan, että silloin kun tuotetaan tutkimusjulkaisu, tulee noudattaa tieteen tapoja.

Pyysin Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja Jukka Pietiläiseltä kommenttia, mitä mieltä hän on väitteestä, että ajatuspajojen tutkimukset olisivat tarkoitushakuisia selvityksiä. Hän vastasi, että toki puolueen ideologia vaikuttaa taustalla, mutta lähinnä tutkimusaiheiden valinnassa. Mikäli tutkimustulokset eivät miellyttäisi, Vasemmistofoorumi julkaisisi ne silti.

Poliittisten ajatuspajojen julkaisuihin tutustumalla voi siis ainakin päätellä jotain siitä, mitkä aiheet ovat niihin kytköksissä olevien puolueiden ideologiassa tärkeitä. Ei liene yllätys, että esimerkiksi ajatuspaja Vision julkaisuissa on vihreään aatemaailmaan sopivia aiheita, kun taas Suomen Perustan useat julkaisut käsittelevät maahanmuuttoa.

Ajatuspajojen toimintatavoissa tietysti on eroja. E2 ja Kalevi Sorsa -säätiö ovat saaneet asemaa ja arvostusta tasokkailla julkaisuillaan. Henkilövalinnat näiden johtoon eivät siis ole statuksen nostamista, vaan luontaista kehitystä, joka osoittaa poliittisten ajatuspajojen mahdollisuudet.

Toisaalta taas on käynyt niinkin, että opetus- ja kulttuuriministeriö on perinyt poliittiselta ajatuspajalta takaisin osan jakamastaan valtionavustuksesta, koska sen julkaisu ei täyttänyt avustuksen jakamiselle määriteltyjä ehtoja. Näin käy ilmeiseksi, että ajatuspajojen ei kannata eivätkä ne voi julkaista ihan mitä vain. Vaikka julkaisut eivät käykään tieteellisen vertaisarvion prosessia, Suomessa onneksi myös poliittisten ajatuspajojen julkaisut luetaan kriittisesti. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että mikäli poliittinen ajatuspaja kovasti lipsuu tieteellisyyden vaatimuksesta, se lopulta vahingoittaa vain omaa mainettaan vakavasti otettavana julkaisijana.

Poliittisten ajatuspajojen idea ei kuitenkaan edes ole toimia samalla tavalla kuin yliopisto ja siksi on väärin leimata näistä vain jompikumpi joksikin oikeaksi tai varsinaiseksi tiedon tuottajaksi tai yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi. Ajatuspajat ylipäätään ovat vapaampia toimijoita ja ne voivat tehdä radikaalejakin keskustelunavauksia, konkreettisia politiikkasuosituksia ja selvityksiä siitä, miten maailmalla toimiviksi osoittautuneet käytännöt soveltuisivat Suomeen. Ajatuspajoissa on mahdollista visioida toisenlaista, parempaa tulevaisuutta tavalla, johon puoluetoiminnassa muuten voi olla vaikea löytää resursseja. Niiden on lisäksi mahdollista ylläpitää ja edistää vuoropuhelua tutkijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden välillä. Myös poliittiset ajatuspajat ovat vallankäyttäjiä siinä mielessä, että niiden tekemä työ voi johtaa yhteiskunnallisiin muutoksiin monia eri kanavia pitkin, kuten vaikuttamalla suoraan päätöksentekijöihin tai kasvattamalla julkista painetta saada jokin muutos aikaiseksi.

Toimittajien tulisi käsittää eroavaisuudet paitsi poliittisten ajatuspajojen ja muiden ajatuspajojen välillä myös poliittisten ajatuspajojen ja yliopistojen välillä, ja arvioida poliittisten ajatuspajojen toimintaa sen mukaan. Ammattitaitoisen median kannattaa ilman muuta perehtyä poliittisten ajatuspajojen toimintaan ja seurata esimerkiksi, millaisia mielenkiintoisia avauksia niissä tuotetaan. Nostamalla niitä esiin päästään käymään yhä monipuolisempaa julkista keskustelua muun muassa siitä, mihin tätä yhteiskuntaa ollaan suuntaamassa.

Yleistajuisilla julkaisuillaan, tutkimusraporteillaan ja tiivistyksillään ajatuspajat voivat itsekin saavuttaa laajemman lukijakunnan, joten näin he voivat olla jakamassa vastuuta tieteen popularisoinnista. Ajatuspajoja kun ei sido tieteellisten julkaisujen kirjoitusmuoto tai -tyyli. Lieneekö tässä osaselitys sille, miksi Helsingin Sanomien mukaan henkilöstön taustat ovat ajatuspajoissa kirjavampia, vaikka pääosin ainakin poliittisissa ajatuspajoissa työskentelevät ovat korkeakoulutettuja oman alansa asiantuntijoita.

Poliittiset ajatuspajat voivat itse varmistaa tutkimustensa laatua ja näin niillä on hyvät edellytykset toimia paitsi luotettavina tiedontuottajina myös asiallisina julkisina keskustelijoina, joiden näkemykset ja mielipiteet perustuvat huolelliseen harkintaan. Esimerkiksi Vasemmistofoorumille tehdyssä tutkimuksessa on käytetty tieteen menetelmiä ja tulevaa julkaisua on alistettu vertaisarvioinnille paitsi omassa pienessä, mutta korkeakoulutetuista koostuvassa työyhteisössä, myös aihepiiriä tuntevassa tutkija- tai asiantuntijaverkostossa. Ne tutkijat, joiden työ on jokin opinnäytetyö tai osa väitöskirjaprojektia, saavat luonnollisesti työlleen ohjausta myös oppilaitoksestaan.

Todettakoon vielä, että tutkimus voi olla sekä hyvin tuotettua että poliittisesti relevanttia. Nämä kaksi eivät sulje pois toisiaan. Tuottavathan yliopistotkin politiikkarelevanttia tutkimusta. Oman tutkimusalueeni eli köyhyyden tutkimusta on itse asiassa tehty useinkin nimenomaan poliittisista tarpeista käsin. Kun julkisessa keskustelussakin on yhtäältä todettu tutkitun tiedon tarpeellisuus poliittisten päätösten taustalla, on kiinnostavaa, jos toisaalta tutkimuksen luotettavuutta kyseenalaistetaan pelkästään sillä perusteella, että se tuottaa olennaista tietoa päätöksentekoon. Se, jos tiedon tuottaa poliittinen ajatuspaja, ei tietenkään ole laadun tae, mutta ei myöskään sen este.

Lue lisää:

Kannisto, Jutta (2019): Poliittiset ajatuspajat Suomessa – politiikkaa pohjustamassa? Tampereen yliopisto, johtamisen ja talouden tiedekunnan pro gradu -tutkielma. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma, valtio-oppi.

Vainikainen, Elina (2014): Ajattelevan ääni korvessa: poliittiset ajatuspajat, viestintä ja julkisuus. Opinnäytetyö. Humanistinen ammattikorkeakoulu, kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma.

Paluu tutkijaksi

Kuten monilla muilla, myös minulla viime vuosi sujui toisin kuin suunniteltu. Opetuskeikatkin siirtyivät ensin syksylle ja sitten katosivat kokonaan odottelemaan parempia aikoja. Tunnen itseni kuitenkin onnekkaaksi, sillä en joutunut tilanteen vuoksi hankalaan taloudelliseen ahdinkoon. Muutenkin eräiden elämän ja kuoleman kysymysten rinnalla työ tipahtaa kärkisijoilta sen suhteen, mikä loppujen lopuksi on tärkeää.

Viime keväänä koronatilanteen helpottuessa matkasin Pohjois-Pohjanmaalle mummuni luo ja jäin aiottua pitemmäksi aikaa. Mummun vointi heikkeni nopeasti. Olen äärimmäisen kiitollinen, että sain olla vielä täyttämässä hänen viimeisiä, pieniä toiveitaan, kuten se kun keitimme mummun opastamana serkkuni kanssa makeaa heraa eli punaista juustokeittoa. Yhteisistä hetkistämme jäi ihania muistoja, jotka lohduttivat, kun mummu sitten loppukesästä menehtyi.

Saatettuani rakkaan mummun hautaan lähelle vaarin ja äitini viimeistä leposijaa, matkustin lapsuusmaisemiin vielä pariin otteeseen. Sain viettää aikaa isäni kanssa ja jättää hyvästit mummulalle, jossa lapsena vietin aikaa niin paljon, että oikeastaan se oli kuin koti minulle.

Lisäksi olen viettänyt aikaa aikuistuneiden lasteni kanssa. Hiljaisempi vuosi on tarjonnut mahdollisuuden surra menetyksiäni ja levätä. Olen kirjoittanut paljon. On ollut myös mitä parhain tilaisuus tarkistaa, ovatko aiemmat unelmani edelleen ajankohtaisia. Ja on ollut ilo todeta, että kyllä ovat.

Niinpä vuosi 2021 vaikuttaakin ensimetreillään hyvin lupaavalta, kun saan aloittaa sen unelma-ammatissani. Palasin nimittäin tutkijaksi Vasemmistofoorumille. Työssäni jatkan keväällä 2019 nykyajan köyhyyttä kokeneilta keräämäni aineiston analysointia ja kirjoitan tuloksiin perustuen raportin. Tällä kertaa kiinnostaa erityisesti köyhyyttä kokeneiden osallisuus ja kansalaisvaikuttaminen. Lisää ajatuksiani voit lukea Vasemmistofoorumin tiedotteesta.

Etätyösuositusten jatkuessa Uudellamaalla teen töitä pääasiassa kotona.

Huomioidaan poikkeusaikana myös mielenterveys

Nykyisissä poikkeusoloissa kiinnitetään paljon huomiota fyysisen sairauden ehkäisemiseen, mikä tietysti oikein onkin. Meitä on ohjattu aivastamaan ja yskimään oikein, välttämään lähikontakteja ja pesemään käsiä. Näinä aikoina meidän kaikkien on syytä kiinnittää huomiota myös psyykkiseen hyvinvointiin. Heillä, jotka jo ennestään ovat kamppailleet mielenterveyspulmien kanssa, tällainen tilanne pulmia potentiaalisesti pahentaa, kun taas aiemmin hyvin voineillakin on kohonnut riski nyt sairastua myös psyykkisesti. Tässä ei ole mitään häpeällistä, vaan kyseessä on luonnollinen reaktio vallitsevaan tilanteeseen, sillä sosiaalisuus on meille ihmisille yhtä tärkeää kuin ravinto. Jos et usko, mietipä tätä: pahin rangaistus vangeille on eristys.

Erakoimmatkin meistä tarvitsevat siis yhteyttä toisten kanssa. Jos sinulla sattuu olemaan lemmikki, kuten minulla, tämä jo suojaa mielenterveyttä. Mutta toisten ihmisten seura suojaa mielenterveyttä vielä paremmin.

Koska tapaamiset eivät ole suositeltavia, lähestykää toisianne muilla keinoilla. Onneksi nykytekniikan ansiosta tapoja on useita. Puhelujen, viestien, sähköpostien ja sosiaalisen median lisäksi on videopuhelupalveluita, joiden ansiosta voi järjestää isompiakin kokoontumisia. Poliitikkokoulutoverini ovat järjestäneet tällaisia videopuheluhengailuja jo kaksi ja tänään on kolmas. Olemme viettäneet myös saunailtaa somen välityksellä. Kokoa oma porukkasi! Nyt on oikea hetki ottaa yhteyttä niihinkin tuttuihin, joihin ei viime aikoina ole niin tullut pidettyä yhteyttä. Iloa ovat tuoneet myös kavereiden Facebookissa ja Instagramissa järjestämät musiikki-, jumppa-, runo- ynnä muut livelähetykset. Vaikka vuorovaikutus niissä on hankalammin toteutettavissa, tutun ihmisen lävähtäminen ruutuun omine juttuineen on piristänyt ihanasti. Kiitos näistä!

Tietysti muistakin perustarpeistamme kuin sosiaalisuudesta huolehtiminen on tärkeää. Luo poikkeustilassakin jonkinlaiset rutiinit levolle, ruokailulle sekä ulkoilulle ja liikkumiselle, jos olet terve. Kiinnitä huomiota ravinnon terveellisyyteen. Jos mahdollista, jo pelkkä luontoon hakeutuminen ilman kummempaa hikihölkkää kohottaa mielialaa mukavasti.

Luonnossa on ainakin minulla myös paras mahdollisuus tuntea yhteyttä johonkin itseä suurempaan. Hyvää oloa ja tunnetta kuulumisesta johonkin voi saada lisäksi jostain aatteesta, uskosta tai muusta ideasta tai ryhmästä. Kunhan nämä yhteydet palvelevat tasavertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta, anna palaa! Suunnittele nyt se kuntavaalikampanjasi, rukoile tai meditoi, mikä vain on sinun juttusi.

Toisin sanoen älä odottele, että tämä poikkeustila on ohi. Elämä tapahtuu juuri tälläkin hetkellä. Sinun ei tarvitse jättää kaikkien suunnitelmien toteuttamista aikaan, jolloin epidemia on laantunut, vaan varmasti voit jotenkin edistää tavoitteitasi nytkin. Näin saavutat hallinnan tunnetta, vaikka onkin tavallista enemmän asioita, joihin et voi vaikuttaa.

Lopuksi vielä: haasta aivojasi. Aivot rakastavat uuden oppimista ja luomista. Opiskele jotain, tee taidetta, lue. Tiedät kyllä itse parhaiten, mikä toiminta sinut saa innostumaan. Keskittyminen johonkin puuhaan vie huomiota pois ahdistukselta ja huolilta. Söpöt kissavideot ja höpsöt telkkariohjelmat toimivat samoin; hömppä on todellakin sallittua.

Jos kamppailu mielenterveytesi kanssa käy vaikeaksi eikä itsehoito tunnu riittävältä, tavoittele ammattiapua. Valitettavasti tiedän, että avun saaminen yleensäkin ja varsinkin näinä aikoina ei ehkä ole aivan helppoa. Toivoisinkin, että hallitus ottaisi poikkeustilan vaikutukset mielenterveyteen huomioon päätöksissään ja edistäisi uusien psykoterapeuttien kouluttautumista ja ihmisten hoitoon pääsemistä. Älä jää yksin hoitoa odotellessa, vaan puhu huolistasi jollekin. Muista, että tunteet tulevat ja menevät, ja parempi päivä on tulossa, kun vain antaa ajan kulua.

Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

Lemmikin kanssa luonnossa liikkuminen vahvistaa mielenterveyttä monin tavoin.
Tässä appenzellinpaimenkoira Rico 10 viikon ja kahden päivän ikäisenä.

Säkra jämlik tvåspråkig social- och hälsovårdsservice i västra Nyland!

En nedläggning eller inskränkning av Raseborgs sjukhus samjour skulle få negativa verkningar på många sätt. Det viktigaste är att trygga tidsmässigt riktigt insatta hälsotjänster som närservice.

I Nyland planeras en egen social- och hälsovårdslösning, som om den förverkligas delar in Nyland i fyra självstyrande administrativa områden och dessutom Helsingfors. Västra Nylands självstyrande område skulle bestå av tio kommuner med Esbo som centralort. Då beredningen av den nyländska social- och hälsovårdslösningen ännu är långtifrån färdig kan man inte fatta beslut som i förväg binder händerna på kommande beslutsfattare.

Raseborgs sjukhus bör stärkas som närsjukhus och kompetenscentrum med uppgift att stöda primärhälsovården och socialvården. Man behöver också trygga tillgången till svenskspråkig service i regionen. Ur HNS-slutrapporten om sjukhusets framtid (31.1.2020) framgår att man ser sjukhuset som mycket viktigt i regionalt hänseende.

Ett negativt beslut i fråga om samjouren skulle betyda förlust av tiotals arbetstillfällen och minskade skattemedel och skulle leda till en ond cirkel. Då de kunnigaste söker sig till andra ställen tynar den återstående delen av personalen med försvagade resurser. Professionella, tvåspråkiga resurser – som knappast fås tillbaka senare – skulle försvinna från regionen.

Ett jourande sjukhus på området är en central trygghetsfråga ur befolkningens synvinkel. Det är också en attraherande kraft för dem som överväger att flytta till området. Det är begripligt att huvudstadsregionens kommuner som kämpar med personalbrist söker lättnad och lösning på sin resursbrist genom inskränkningar på andra håll, men då vårdkedjorna bara växer kan HUS inte sköta sina skyldigheter utan Raseborgs sjukhus.

Vi vädjar till huvudstadsregionens politiska beslutsfattare: säkra jämlik tvåspråkig social- och hälsovårdsservice också i västra Nyland!

Anna Andersson, Emilia Paarma Junttila, Minna Parkkonen, Tor-Erik Söderholm och Harry Yltävä, Raseborg;
Birgitta Gran och Urpo Hyttinen, Hangö;
Eeva-Maria Grekula, Helsingfors;
Antero Honkasalo, Veikko Tanskanen och Marja-Liisa Honkasalo, Sjundeå;
Merja Ilván och Teemu Ilván, Ingå;
medlemmar i avdelningar inom västra Nylands Vänster

Ystävistä ja ystävällisyydestä

Olen hyvin kiitollinen ystävilleni ja toivon, että jokaisella olisi edes yksi hyvä ystävä, jonka kanssa jakaa ajatuksia ja tehdä asioita. Minua kerta toisensa jälkeen ällistyttää yleensäkin ystävällisyyden voima. Olen kokenut sen omassa elämässäni ja lukenut muun muassa köyhyyttä kokeneiden kertomuksista, miten jokin ehkä täysin tuntemattomaltakin saatu pieni kohteliaisuus tai kannustus on kantanut ihmistä yli vaikean ajan. Mikä voi olla sen arvokkaampaa?

"Keksi oma maailmasi. Ympäröi itsesi ihmisillä, väreillä, äänillä ja työllä, jotka ravitsevat sinua", on sanonut joku viisas ihminen. Toisin sanoen: ole ystävä itsellesi. Kysehän on siitä, että hoidat itseäsi ihmissuhteilla ja kokemuksilla, jotka ovat sinulle hyväksi. Tämä on yhtä aikaa sekä itsensä kunnioittamista että huomion kiinnittämistä ympärillä oleviin asioihin, kuten kiinnostaviin ihmisiin, inspiroivaan musiikkiin ja luonnon kauneuteen. Elämästä tulee rikasta. Samalla tapahtuu mielekästä itsensä unohtamista, kun maailma ei liikaa kierrä oman ahdistuksen tai oman tärkeyden ympärillä.

Näiden muutamien sanojen myötä toivotan sinulle jaksamista olla ystävällinen silloinkin, kun itselläsi on vaikeaa, sekä hyvää ystävänpäivää.

Alisa-kissa on ollut hyvä ystäväni jo kymmenen vuoden ajan.

Ajasta ja unelmista

Ilman hetkeen tarttumista aika livahtaa näpeistä. Hetki kuolee syntyessään palaamatta koskaan. Melkein mitä tahansa ajasta sanookin, se kuulostaa kulahtaneelta kliseeltä ollen kuitenkin totisinta totta.

Tiedostamme etenkin oman vanhenemisen myötä ajan nopean kulun ja ajan rajallisuuden. Se näkyy lasten kasvamisena, ympäristön muuttumisena. Läheisen kuolema voi olla tästä ankara muistutus.

Olen varmasti käyttänyt elämässäni paljon aikaa kaikenlaiseen haaveiluun. Onko se ajan tuhlausta tai peräti laiskuutta? Kuitenkin minulle on myös tapahtunut paljon asioita. Joskus olen sanonut, että minulla on ollut useita erilaisia vaiheita, kuin olisin elänyt jo monta eri elämää. Olen niistä kiitollinen.

"Minulle on tapahtunut" tosin kuulostaa liian passiiviselta. Tietenkään elämässä ei voi hallita kaikkea, mutta olen myös asettanut pienempiä ja suurempia tavoitteita sekä saavuttanut niitä. Ikävät sattumukset ovat lykänneet joissakin asioissa onnistumista, mutta varmasti juuri unelmien ansiosta olen pikku hiljaa edennyt vaikeinakin aikoina.

Ajantajun kadottaminen on minulle tavallista. Joskus se johtuu siitä, että ajatukset pyörivät jotain ahdistunutta kehää, mutta paljon useammin se johtuu siitä, että olen uppoutunut mielekkääseen tekemiseen. Saatan viettää hujauksessa tunteja kirjoittaen, maalaten tai nauttien läheisten seurasta. Silloin aika ei ole valunut hukkaan. Miksi eläisin, ellen juuri tuollaisten hetkien vuoksi?

Ajanhallinta ei ole minulle mitenkään helppoa, vaan siihen on kiinnitettävä huomiota päivittäin. Maailmassa on yksinkertaisesti niin paljon minua kiinnostavaa, että on liian helppo ajautua päämäärättömästi ihmettelemään näiden aarteiden pariin. Juurihan sanoin, että ajantajun kadottaminen ei ole huono asia, ja välillä nimenomaan tarvitaankin tyhjäkäyntiä ja lepoa, huoletonta viihtymistä asioiden parissa. Mutta jos ajankäyttö on toistuvasti ristiriidassa tavoitteiden kanssa, on vaikeampi saavuttaa ihanaa onnistumisen tunnetta.

Jotkut sanovat, että eivät aseta tavoitteita ja unelmoi, koska elämä ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Minulle elämä ilman tavoitteita ja unelmia olisi kuitenkin loputonta harhailua ja siksi tavoitteiden asettaminen on oikeastaan välttämätöntä. Vuodenvaihteeseen varsinkin on kuulunut kova mietiskely ja haaveilu. Myös muutto toiselle paikkakunnalle on katkaissut aiempia toimia ja pakottanut kysymään, mitä nyt ja mitä seuraavaksi. En siis suhtaudu haaveiluun turhuutena, vaan tärkeänä osana selviytymistä ja suunnan hakemista.

On hankala asettaa tavoitteita oikea määrä ja huolehtia siitä, että ne ovat mukavan haastavia ja mahdollisia saavuttaa. Voihan tietysti olla, että en pääse tavoitteisiini niin nopeasti kuin olen toivonut, mutta elämän hallitsemattoman puolen edessä on vaan oltava nöyrä, eikä kannata lannistua jos näin käy. Onhan kuitenkin jo onnellisesti lähtenyt liikkeelle, mikä on huomattavasti parempi kuin se, että ei olisi koskaan aloittanutkaan, joten kuinka se voi olla epäonnistuminen? Silloinkin jos tavoite jää kokonaan saavuttamatta, matkalla on todennäköisesti oppinut jotain, joka voi myöhemmin osoittautua hyödylliseksi.

Luultavasti meillä kaikilla on toisinaan nukkumaan mennessä nakertava olo, ettei saanut päivän aikana tehdyksi niin paljon kuin olisi pitänyt tai halunnut. Silloin sitä sättii itseään saamattomaksi nahjukseksi, mutta kaikesta itsensä ruoskimisesta huolimatta seuraava päivä ei välttämättä sujukaan yhtään sen kummoisemmin. Mistä silloin on kyse?

Nuo joutavat päivät, kun mitään ei näennäisesti tapahdu, ovat usein taistelua joidenkin näkymättömien esteiden voittamiseksi. Nuo esteet voivat olla uupumusta, onnistumisen pelkoa (kyllä! sitä on olemassa), tarvittavan rauhan puuttumista tai jotain muuta. On joka tapauksessa parempi hyväksyä, että asiat toisinaan ottavat aikansa omista syistään, joita joutuu hieman tutkiskelemaan. Sättimisen sijaan voi kokeilla armollisuutta itseään kohtaan, koska usein se helpottaa solmun aukeamista.

Silloin kun asiat sujuvat ja saa paljon aikaiseksi, on helppo ylläpitää itsetuntoa. Kuluneen vuosikymmenen oppini on ollut ainakin se, että olen arvokas silloinkin, kun en suorita mitään. Olen arvokas, vaikka olen liian väsynyt tehdäkseni yhtään mitään. Itse asiassa vahvinta itsetunto on silloin, kun se ei ole rakentunut materian tai saavutusten varaan. Kuka olet silloin, kun sinulta on viety kaikki ulkoinen pönkitys?

Onnistuminen muutenkin tarkoittaa meille ihmisille eri asioita ja myös eri asioita eri aikoina. Haaveiden muuttuminen toisiksi on sekin sallittua ja jopa väistämätöntä. On luonnollista, että nelikymppinen ihminen ei välttämättä enää kaipaa samoja asioita kuin kaksikymppisenä. Joskus käy niinkin, että elämä heittää eteen ainutkertaisen tilaisuuden, johon olisi tyhmää olla tarttumatta siksi, että oli aikonut tehdä jotain muuta. Onnistuminen samaan aikaan on ja ei ole jotain suurta ja mullistavaa. Uskon nimittäin myös tähän kliseeseen: "Suuretkin muutokset tapahtuvat pienissä arkipäiväisissä teoissa." Toinen suosikkiajatukseni tähän aiheeseen liittyen on se, että jo pieni muutos laivan kurssissa vie aivan uusille väylille.

Katsaus menneeseen vuoteen

Vuosi sitten Karjaalla ylitin Mustionjokea riippusiltaa pitkin ja näin alhaalla räpylöiden jälkiä. Suuri lintu, oletettavasti joutsen, sillä näin samassa paikassa joutsenen useasti, oli laskeutunut jäältä jokeen ja lipunut pois. Seuraavana päivänä äitini menehtyi ja laskin ruusut haudalle tammikuussa Pohjois-Pohjanmaalla. Yövyin matkalla mummun luona. Tuolloin oli kovat pakkaset ja lapsuusmaisema oli pastellinsävyinen.

Vuonna 2019 minulla oli tutkijan työ Vasemmistofoorumilla ja minulta julkaistiin raportti Kertomuksia nykyajan köyhyydestä: syitä ja ratkaisuehdotuksia. Se pohjautui osaan keväällä keräämästäni aineistosta. Olen ollut lisäksi mukana järjestämässä Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -aineistonkeruuta.

Olin joissain haastatteluissa. Puhuin viehättävää englantia niin EuroNewsillä kuin Ylelläkin radiossa. Puhuin köyhyydestä muun muassa vappupuheessa Karjaalla, Helsingissä häpeän näkökulmasta salin täydelle nuorten kanssa työskenteleviä, Turussa Hiljainen köyhyys -seminaarissa, Kirkkonummella Nainen ja raha -tilaisuudessa sekä Brysselissä Euroopan Parlamentissa. Minusta tehtiin laaja juttu Iso Numero -lehteen ja raporttini tiivistettiin kivasti Iltalehdessä, mutta oli myös joitain pienempiä ilmaantumisia.

Esitin runojani esimerkiksi Kansallismuseolla, Tenhossa, Faces Festivaleilla kahdessa hienossa tilaisuudessa sekä eduskuntavaalitilaisuuksissa. Vaalit kaiken kaikkiaan oli hieno kokemus. Lähdimme hakemaan kahtasataa ääntä, jossain vaiheessa tavoitetta nostettiin 350 ääneen ja lopulta saimme 899 ääntä. Kirjoitan tarkoituksella me-muodossa, koska politiikassakaan kukaan ei ole yksin mitään. Parempaa kampanjaryhmää en olisi voinut toivoa ja mieleen on jääneet erityisesti yhteistilaisuudet Alm Nymanin kanssa. 

Vuoteen mahtui paljon junamatkailua ja yhdellä kotimatkalla juna törmäsi kahteen hirveen vähän ennen Karjaata. Kun muutimme elokuussa Helsinkiin, junamatkailu väheni huomattavasti ja vaihtui HSL:n busseihin, metroon ja sporaan. Alan jo tunnistaa samoja bussikuskeja.

Muuton myötä luottamustehtäväni Vasemmistoliitossa jäivät Raaseporiin ja Uudenmaan piiriin. Olin kuitenkin edustajana puoluekokouksessa ja käyn puolueen politiikkokoulua. En tällä hetkellä oikein tiedä, kuinka jatkaa puolueessa. Varmaan jotain tulee vielä tehtyä kenties tukijoukoissa, koska olen tutustunut politiikassa moniin hyviin tyyppeihin, ja ainut tapa saada maahan edes jotenkin siedettävää politiikkaa on pitää oikeisto poissa hallituksesta.

Olen osallistunut mukaviin vapaa-ajan aktiviteetteihin. Rakas kirjoituskurssi ja Radikaalit ristipistot Karjaalla. Helsingissä Kansalaisfoorumin taiteelliset kurssit.

Jotain hyvää katsottavaa: Ben Stillerin vankilapakosarja Escape at Dannemora, How to Get Away with Murder, dokumentti J. Karjalaisesta, Gösta, The Ballad of Buster Scruggs, Mudbound, Morran & Tobias ja Tottumiskysymys.

Joitain kivoja keikkoja: Antti Autio, M, Offspring, Suistamon sähkö, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Pop & Jazz Konservatorion konsertit, Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Pyhimys & Saimaa, The Meänland.

Kävelyt muun muassa Suomenlinnassa, Tuusulanjärvellä, Taivaskallioilla, Emäsalossa, Tukholmassa, Raaseporissa, Mustilassa, mökkilomat Kouvolassa ja Lapissa.

Vuoteen on kuulunut myös piinaavia päänsärkyjä, surua, ihmisiä joilta joutuu suojata itsensä ja tavanomaisia arjen harmeja. Kaikki ihanat ihmiset, kissa, rakkaus ja kiitollisuus kuitenkin ylittävät nämä moninkertaisesti.

Voiko olla vahva ilman vihaa?

Me-henkeä kohottaa mainiosti jokin ulkoinen uhka. Usein johtajat tietävät sen. Tunteen nostattamisen jälkeen ihmiset ovat valmiita toimimaan.

Nopeakin silmäys maailmaan kertoo, että uhkia on tarjolla yllin kyllin. Miettipä asiaa miten tahansa, suurin niistä on ilmastokriisi. Ihmisille se on uhkana kuitenkin hankala. Ilmastokriisi kääntää syyttävän sormen meihin itseemme. Helpompaa on kieltää koko homman olemassaolo, vaikka se jo merkkejään näyttääkin.

Toinen hankala puoli asiassa on se, että sitten kun ilmastokriisin aiheuttamat sääilmiöt, kuivuus ja kuumuus tulevat ilmeisiksi vankkumattomallekin epäilijälle, ilmastonmuutoksen torjuminen on myöhäistä.

Kolmanneksi, kaiken tiedon lisääntymisestä huolimatta, ihmisen voi olla vaikea käsittää maailmanlaajuisia uhkia. Tämä on sinänsä aivan ymmärrettävää, sillä emme kykene täysin hallitsemaan edes oman elämämme tapahtumia.

Näinä ahdistavina aikoina syytöksille tarjoutuu muita kohteita kuin itse: maahanmuuttajat, omahyväiset vallan kahvassa ja niin edelleen. Tuntuu helpolta tarttua näihin ja rakentaa meitä suhteessa johonkin muuhun, jota emme hyväksy. Vihasta saamme pontta marssia itsenäisyyspäivän vesisateessa, protestoida. Jakaudumme keskenään kinasteleviin ryhmiin ja voimme unohtaa, että olemme samaan aikaan kaikki tuhoutumassa.

Ilmastokriisi haistattaa paskat ihmisten ja valtioiden välisille rajoille. Se kutsuu rakentamaan Meitä toisella tavalla.

Ilmastokriisi vaatii meiltä vahvuutta, joka ei perustu epäluuloisuuteen ja vihaan, vaan suoraselkäiseen itsenäisyyteen. Itsenäisyyteen, joka myöntää omat virheensä, eikä menetä itseään liittyessään muihin.

Ilmastokriisi kehottaa valitsemaan johtajat viisaasti. Valitse hänet, joka puhuu tästä suurimmasta uhasta, eikä aja ihmisiä toisiaan vastaan. Silloin valitset oikein myös taistelusi ja päädyt toimimaan rakentavasti.

Ihmeellinen seuraus oikeasta valinnasta on se, että tehdessään hyviä asioita ihmisellä on mahdollisuus tuntea itsensä hyväksi. Tarve vähätellä muita väistyy. Ja kun näkee muut rinnallaan samassa kamppailussa, kunnioitus toisia kohtaan kasvaa.

Vielä parempi seuraus on tietenkin se, että planeetallamme on edelleen elinmahdollisuuksia eläimille ja kasveille. Myös ihmisillä on mahdollisuus jäädä asuinsijoilleen. Vältymme paljolta kärsimykseltä.

Vahvuus ilman vihaa on tiemme toivoon. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Näinä aikoina emme tarvitse niinkään ilmatorjuntaa, vaan ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Kuva Taivaskalliolta Helsingistä.

Liity ammattiliittoon!

Postilakko ja siihen liittyvät tukilakot loppuvat, kun sopu asiassa syntyi tänä aamuna ja työläisiä saatiin pelastettua työehtoshoppailulta ja palkkahalpuutukselta. PAU:n laskelman mukaan palkat olisivat tipahtaneet jopa 30–50 prosenttia ihmisiltä, jotka jo muutenkin ovat pienituloisia. Samaan aikaan toisaalla Postin johto sen sijaan on saanut nauttia suurista bonuksista.

Näin epäoikeudenmukaisen kuvion lisäksi on ollut näkyvillä myös aivan toisenlainen toiminta. Olen tyytyväinen solidaarisuudesta, jota muut liitot osoittivat tukilakoilla. Tietysti oli tiedossa, että jos työntekijöiden oikeuksien polkeminen menee läpi tällä kertaa, kynnys työehtoshoppailuun on jatkossa matalampi ja se haluttiin estää.

Mitä enemmän jäseniä ammattiliitoissa on, sitä suurempi on liittojen voima, kun näistä asioista neuvotellaan. Monia saavutettuja oikeuksia pidetään tänä päivänä itsestäänselvyyksinä, eikä niiden mahdollista menettämistä tulla ajatelleeksi. Toivon, että nämä viimeaikaiset tapahtumat osoittivat ammattiyhdistysliikkeen tärkeyden ja liitot saavat uusia jäseniä.