Vappupuheeni Karjaalla punaisten haudalla

Hyvät toverit!

Tällä tervehdyksellä aloitamme tänään ja joka vappu puheita ympäri Suomea. Toverit yhteisessä työssä oikeudenmukaisuuden, sivistyksen ja hyvinvoinnin puolesta, tasavertaisina, edeltäjiemme uhrauksia kunnioittaen.

Hyvät toverit,

olemme juuri valinneet keskuudestamme kansanedustajat ja toivomme muutosta parempaan. Sosialidemokraateista suurimpana puolueena on aloitettu hallitustunnustelut. Kuitenkaan meidän ei pidä odottaa, että joku muu taho, vaikkapa puolue tai joku sen edustajista, hoitaa tärkeät asiat puolestamme. Tämän ajan haasteet vaativat vahvaa kansalaisvaikuttamista. Ilmastonmuutos, köyhyys ja nationalismin nousu ovat kysymyksiä, jotka eivät ratkea niin, että suurin osa meistä katsoo sivusta.

Hyvät toverit,

sata vuotta sitten Suomessa nähtiin nälkää. Muutosta parempaan haettiin ensin muun muassa lakkoilemalla, mutta lopulta tilanne kärjistyi toivottomana veritekoihin. Maa, joka silloin oli maailman köyhimpiä, on nyt yksi rikkaimpia. Tätä tarinaa ei olisi kirjoitettu ilman punaisten tovereidemme uhrauksia.

Vaikka Suomi nyt on eräs maailman vauraimmista maista, meillä on silti köyhyyttä. Miten tämä voi olla mahdollista?

Varmaan jo aiempien sukupolvien punaiset ovat joutuneet kuulla, että kaikkien ihmisten tasavertaisuus on mahdoton unelma, jonka toteuttamiseen ei ole varaa.  Niin myös tänä päivänä perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien toteutumista vaativat joutuvat kohtaamaan samankaltaista vähättelyä ja jopa häpäisy-yrityksiä. Kuitenkaan ei ole minkäänlaista moraalista eikä taloudellista perustetta, miksi köyhyys kuuluisi Suomen kaltaiseen rikkaaseen maahan.

Toverit,

kansalaisvaikuttamisen keinoin ja työväenliikkeen sisulla on saatu vastustuksesta huolimatta läpi useita hyviä uudistuksia työajan lyhennyksestä tasa-arvoisempaan peruskoulutukseen.

Tällä hetkellä köyhyys- ja syrjäytymisriski koskettaa noin 900 000 suomalaista. Jos näin suuri joukko lähtisi vaatimaan oikeuksiensa toteutumista, sitä ei voisi mitenkään sivuuttaa. Todellisuudessa tietenkään kaikki nämä ihmiset eivät voi aktivoitua omassa asiassaan. Köyhyys on usein jo muutenkin vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten ongelma. Köyhistä yli 100 000 on lapsia, jotkut ovat iäkkäitä, kenties monisairaita tai muuten heikossa asemassa. Tätä suuremmalla syyllä meidän aikuisten, joilla toimintakykyä on, täytyy nousta puolustamaan kaikkien ihmisarvoa. Tämä ei kosketa pelkästään köyhyyttä omakohtaisesti kokevia vaan kaikkia meitä sosiaalista vastuuta tuntevia. Emme saa antaa aiempien sukupolvien työn valua hukkaan. Perusturvaa tulee nostaa tasolle, jolla oikeasti tulee toimeen ja julkisia palveluita on vahvistettava tukemaan erilaisia elämäntilanteita. Tällöin myöskin rasististen tahojen maalailemilta uhkakuvilta tipahtaa pohja.

Hyvät toverit, 

toivomme varmasti vastavalitulle eduskunnalle viisautta hoitaa hyvin tehtäväänsä palvella kansaa. Meidän tehtävämme on valvoa, että edustajat toimivat meidän kaikkien – ei vain harvojen – etu mielessä.

Hyvät toverit. Erityisesti tänään kunnioitamme haudassa lepäävien tovereidemme muistoa. Toivotan teille kaikille hyvää vappua ja voimia yhteiskunnalliseen muutostyöhön!

Harry Yltävä, minä ja Alm Nyman, joka piti puheen Tammisaaressa

Kaikki hyötyvät lasten oikea-aikaisesta ja riittävästä tukemisesta

Kiitos niin myönteisestä kuin kielteisestäkin palautteesta, jota sain kirjoitukseeni, jossa toivoin tasavertaisia mahdollisuuksia lapsista huolehtimiseen (EU 11.4.). Kuten kirjoitin, pidän perhehoitoa arvokkaana työnä ja kannatan sen tukemista. Ei pitäisi olla sijaisvanhemmille uhka, jos toivon hyviä mahdollisuuksia huolehtia lapsista myös biologisille vanhemmille.

Jos jotkut perhehoitajat eivät tunne mahdollisuuksiaan esimerkiksi käynnistämiskorvaukseen tai työnohjaukseen, tämä tuskin on vikani. Uskon toki, että rahoistaan tarkat kunnat eivät välttämättä näitä tuo tarjottimella esille. Oikeutensa tuntevilla perhehoitajilla on kuitenkin hyvät asemat saada se, mikä heille kuuluu ja mitä sijoitettu lapsi tarvitsee, huomioiden sijaishuoltopaikkojen niukkuuden ja perhehoidon edullisuuden suhteessa laitoshoitoon.

Kirjoitukseni kuulemma voi vaikeuttaa sijaisvanhempien rekrytointia sekä yhteistyötä biologisten vanhempien ja sijaishuoltopaikan välillä. Mielestäni tulee silti puolustaa myös biologisten vanhempien ja lastensuojelulasten oikeuksien toteutumista, sillä heidän asemansa vaikkapa suhteessa viranomaisiin on valitettavasti joskus hämmästyttävän heikko ja tarvittavan avun saaminen turhan vaikeaa. On tilanteita, joissa viranomaiset suojelevat toisiaan, mutta sijoitettu lapsi jää yksin etenkin, jos hänen biologisilla vanhemmillaan ei ole kykyä tai jaksamista hänen oikeuksiensa toteutumista puolustaa. Sijaishuoltopaikoissa ja viranomaisten toiminnassakin voi nimittäin olla puutteita.

Jos jotkut biologiset vanhemmat tuntevat katkeruutta lapsen sijoittamisesta, voin sen hyvin ymmärtää. Ei tietystikään aina, mutta monessa tapauksessa kumminkin ajoissa annetulla riittävällä tuella sijoitukselta olisi voitu välttyä. Tästä yhtenä esimerkkinä Kouvolan kunta, jossa ennaltaehkäisevään työhön panostamalla huostaanottojen määrät vähenivät yllättävän lyhyessä ajassa jopa puoleen.

Sijaisvanhempien ja biologisten vanhempien hyvä yhteistyö on lasten kannalta ensiarvoisen tärkeää ja siihen kannattaa panostaa. Tälle antaa mielestäni hyvän lähtökohdan, kun biologiset vanhemmat ovat saaneet kunnollisen tuen myötä realistiset mahdollisuudet onnistua ennen kuin lapsen sijoittamiseen on päädytty, silloin kun sijoitusta ei ole ollut välttämätöntä tehdä kiireellisesti. Kuten joku minulle kirjoittikin, lapsen etu on myös se, että huostaanoton jälkeenkin biologista vanhempaa tuettaisiin hyvin.

Saamissani viesteissä jonkin verran torjuttiin ajatusta, että köyhyys voisi vaikuttaa huostaanottojen taustalla. Jälleen kerran Suomen sosiaaliturvan tasoa ja tarjolla olevaa apua pidetään parempana kuin se onkaan. Silti on selvää, että rahalla voisi esimerkiksi ostaa arkea tai lapsen oloa helpottavia asioita, jos kunta ei suostukaan niitä järjestämään. Yhtä lailla selvää on, että raha ei ole vastaus kaikkiin pulmiin.

Kirjoitukseni oli vastine tekstiin, jossa oltiin huolissaan siitä, jos perhehoitaja joutuu käyttämään omaa palkkiorahaansa kustantaakseen loman myös sijoitetulle lapselle. Edelleen olen tätä enemmän huolissani perheistä, jotka uupuvat murheisiin ja joutuvat hajotetuiksi, kun eivät saa tarvitsemaansa apua silloin kun pitäisi.

(Julkaistu Etelä-Uusimaassa 14.4.)

Sijaisvanhemmilla ja biologisilla vanhemmilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet tukea lasta

Anette Karlsson halusi kirjoituksessaan parempaa asemaa sijoitetuille lapsille (EU 7.4.), mutta puhui oikeastaan kohennuksista sijaisvanhempien toimeentuloon. Tekstistä saa kuvan, että perhehoitajan palkkioissa on aivan villi meininki, vaikka todellisuudessa palkkioista on säädetty vähimmäismäärä, josta esimerkiksi moni omaishoitaja voi vain unelmoida, noin 800 euroa kuussa. Kulukorvaus on suunnilleen puolet tästä. Lisäksi sijoituksen alkaessa lapsen tarpeisiin, kuten huonekalut ja vaatteet, saa käynnistämiskorvausta liki 3000 euroa.

Näin ollen sijoitettu lapsi toden totta on eriarvoisessa asemassa kuin biologinen lapsi. Laskimeni kertoo, että jos jollekulle perheen lapsista ei ole varaa kustantaa lomamatkaa, se on nimenomaan biologinen lapsi, jonka ylläpitoa tuetaan suurimman osan ajasta vain lapsilisällä (ensimmäisestä lapsesta alle 100 e).

Sijaisvanhemmuus on aika erityinen rooli, joka on monelle kutsumus ja elämäntapa. On aivan oikein tukea tätä tärkeää työtä. Periaate tulisi olla, että sijoitettu lapsi tulee tasavertaiseen asemaan perheen muiden lasten kanssa. Harmillisen usein sijoitetun lapsen tavallisistakin kasvuun liittyvistä ongelmista tehdään erityisiä hänen taustastaan johtuen. Sijoitettu lapsi saa kuitenkin myös helpommin apua esimerkiksi psyykkisiin ongelmiin kuin biologinen lapsi.

Tällainen järjestelmä asettaa eriarvoiseen asemaan myös lapsen biologiset vanhemmat. Köyhyyden ei pitäisi olla lastensuojelun eikä huostaanoton peruste, mutta se saattaa silti välittömästi tai välillisesti vaikuttaa. Miten esimerkiksi sosiaalityöntekijä havannoi perhettä tullessaan köyhään kotiin verrattuna rikkaaseen kotiin? Vaatii aikamoista valveutuneisuutta ja tietoisuutta omista tai yhteiskunnassa vallitsevista ennakkoasenteista, jos huomaa, että rikkinäiset kengät eivät olekaan ehkä merkki puutteista vanhemmuudessa vaan rahassa.

On varhaisen puuttumisen lähtökohdan kanssa ristiriitaista, että saadakseen lapselle ehjät kengät tai hänen tarvitsemaansa muuta tukea biologiselle vanhemmalle tämä kaikki on paljon vaikeammin saatavilla kuin sijaisvanhemmalle. Olisi monta kertaa paljon järkevämpää tukea lasta aiemmin ja hänen biologisten vanhempiensa kautta. Valitettavasti kuntien niukat resurssit ohjaavat puuttumaan tilanteeseen liian usein vasta, kun on ihan pakko, ongelmien kasaannuttua jo hyvin vakaviksi. Viisasta niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin olisi ennaltaehkäistä raskaampia murheita tai tukea oikea-aikaisesti.

Perhehoidon vähimmäispalkkio tänä päivänä on sattumalta suunnilleen saman suuruinen kuin perustulo Vasemmistoliiton ajamassa mallissa. Leikittelenkin tässä ajatuksella, että perustulo mahdollistaisi myös sijaisvanhemmuuden elämänvalintana, ja palkkiota tämän päälle maksettaisiin vain, jos lapsi on erityisen vaikeasti hoidettava tai kun hoidettavia on useita. Perustulo olisi tasapuolinen myös biologisten vanhempien kannalta.

Vasemmistoliitossa emme kannatakaan perusturvan syyperusteisuutta. Silloin juuri ihminen on vaarassa tipahtaa järjestelmän loukkoihin, joissa ei ole tarpeeksi sitä taikka tätä saadakseen sitä tai tätä tukea. Syyperustaisuus myös aiheuttaa sen, että byrokratia on raskas ja kallis. Nämä resurssit kannattaisi käyttää mieluummin ihmisten aitoon tukemiseen erilaisissa tilanteissa. Näin todella annettaisiin jokaiselle aitoja mahdollisuuksia huolehtia paitsi itsestään myös perheestään.

(Kirjoitus on julkaistu Etelä-Uusimaassa 11.4.2019)

Hiljainen köyhyys Turussa

Oli antoisa päivä Hiljainen köyhyys Turussa -seminaarissa. Joitain poimintoja sieltä. THL:n tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola, toinen väitöskirjatyöni ohjaajista, pohdiskeli samaa jota itsekin olen miettinyt: painetaanko köyhyyttä kokevia häpeään, jotta he eivät kehtaisi vaatia oikeuksiensa toteutumista? Häpäiseminen vallankäytön muotona, alistamisena. Olin yllättynyt, että seminaarissa kuului useita kommentteja, joissa nimenomaan toivottiin, että ihmiset itse aktivoituisivat vaatimaan muun muassa parempaa perusturvaa. Meitä on kuitenkin aika monta, joita asia koskettaa. Jos tätä vaadittaisiin yhteisesti niin suurella väenpaljoudella, ei asiaa mitenkään voisi ohittaa. Tämä oli jotain uutta, sillä olen paremminkin tottunut puheenparteen, jossa meidät köyhyyttä kokeneet on nähty yhteiskunnassa turvallisuusuhkana, jos aktivoidumme toimimaan tai kenties alamme varastelemaan nälkäämme ja hyväosaiset joutuvat pakenemaan muurien taakse. No, tietysti on kyse siitä, millä tavalla oikeuksien toteutumista ajetaan. Itse kannatan olemassa olevia tavallisia keinoja ja muun muassa lähdin ehdokkaaksi eduskuntaan päästäkseni sinne, missä näistä asioista päätetään.

Operaatio Ruokakassin toiminnanjohtaja Jari Niemelällä oli hyvä esitys turkulaisesta ruoka-avusta. Olen joskus ollut jakamassa ruokaa leipäjonossa, ja niin tärkeää kuin työ onkin, olen sittemmin keskittynyt tekemään asioita, jotta ruuanjakelupisteitä ei ensinkään tarvittaisi. Tästä Jarikin puhui. Hän sanoi saavansa toiminnasta kehuja, mikä tuntui ristiriitaiselta, koska koko toimintaa ei pitäisi olla olemassakaan sikäli mikäli kutsumme itseämme hyvinvointivaltioksi.

Yhtenä paneelikeskustelijoista kommentoin muun muassa, että kun hyvinvointivaltiotamme rakenneltiin, monet päättäjät saattoivat vielä tulla hyvin köyhistäkin oloista. Siksi oli tahtoa rakentaa parempaa yhteiskuntaa kaikille. Nykyään päättäjiksi ja asiantuntijoiksi tullaan enemmän hyväosaisista lähtökohdista käsin, mikä näkyy myös siinä, millaisia päätöksiä tehdään. Siksi olisi tärkeää esimerkiksi panostaa koulutukseen niin, että myös vähävaraisilla olisi mahdollisuuksia kouluttautua pitkälle niin halutessaan, ja olisi tärkeää, että myös heitä saadaan tekemään yhteiskunnallista tutkimusta ja poliittisia päätöksiä. No, olen tästä saarnannut ennenkin 😅

Puhuin myös köyhyyden ruumiillisuudesta, kuten aioinkin. Useinhan puhutaan köyhyyden muista vaikutuksista, näköalattomuudesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä. Kuitenkin kun kulkee rikkinäisillä kengillä, joissa jalat kastuvat eikä ole varaa normaaleina pidettyihin kaunistautumiskeinoihin, ei voi ostaa haluamaansa terveellistä ruokaa tai tarvitsemiaan lääkkeitä, köyhyydestä tulee myös vahva ruumiillinen kokemus, jota voi näin sosiologina luonnehtia pahimmillaan rakenteelliseksi väkivallaksi.

Päivään kuului myös luppoaikaa, jota käytin ansiokkaasti verkostoitumiseen ja hauskaan hölötykseen, mutta myös ihan asiallisiin suunnitelmiin siitä, miten jatkossa toimia köyhyysteeman eteen.

EAPN-Fin oli yksi seminaarin järjestäjistä. Kuvassa verkostosta sen puheenjohtaja Jiri Sironen ja koordinaattori Jouni Kylmälä.