Eeva-Maria

Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri ja sosiologian tohtorikoulutettava Turun yliopistossa. Lisäksi olen nykyajan köyhyyttä kokenut köyhyystutkija ja kansalaisaktivisti. Aiemmin olen toiminut muun muassa viestinnässä ja sosiaalialalla. Tällä hetkellä työskentelen Vasemmistofoorumilla.

Minulla on kaksi lasta, joista vanhempi asuu jo omillaan. Elämääni sulostuttaa myös bengalikissa. Olen kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Muutin Helsinkiin syksyllä 2019. Sitä ennen asuin kuusi vuotta Raaseporissa läntisellä Uudellamaalla ja yli kymmenen vuotta Satakunnassa Raumalla.

Tykkään kirjoittamisesta paljon, mutta se olisi yksinäistä puuhaa ilman kirjoittajaryhmiä, joista olen nauttinut niin Porissa, Turussa kuin Karjaallakin. Rentouttavinta on ehkä kuitenkin öljyvärimaalaus ja musiikin kuuntelu. Omaksi ilokseni soitankin vähän. Paitsi että itse olen luova, nautin mieluusti muiden luovuudesta taidenäyttelyissä, keikoilla, teatterissa, lavaruno- ym. tapahtumissa. Luen paljon.

Teen mahdollisuuksien mukaan mitä milloinkin oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Olen ollut aktiivinen esimerkiksi Vasemmistoliitossa niin paikallisella kuin alueellisellakin tasolla, ollen myös ehdokkaana eduskuntavaaleissa vuonna 2019. Jo joitakin vuosia olen ollut mukana EAPN:ssa eli köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisessa verkostossa. Lasten ja nuorten hyvinvointi on sydäntäni lähellä monestakin syystä. Minusta on järkevämpää tarttua toimeen kuin ahdistua ja katkeroitua maailman vääryyksistä. Jotta tulostakin syntyisi, kannattaa verkostoitua.


2 kommenttia:

Köyhänä köyhyystutkijana